Taidetta koulussa: seitsemän vinkkiä opettajalle onnistuneeseen yhteistyöhön 

28.02.2022
Kuva: Jussi Vierimaa.

Miten opettaja voi tukea oppilaiden työskentelyä taidetyöpajassa? Miten osallistua yhdessä oppilaiden kanssa? Kouluissa, oppilaitoksissa ja nuorisotyön piirissä toteutettava taidetoiminta vahvistaa nuorten itsetuntoa, luo yhteenkuuluvuutta ja rohkaisee heittäytymään ja kokeilemaan uusia asioita. Ideaalitapauksessa toiminta suunnitellaan monialaisena yhteistyönä, mutta lasten tai nuorten omien opettajien tai ohjaajien rooli työskentelyssä voi silti mietityttää, kun toimintaa ohjaa yhteisön ulkopuolinen taiteilijaohjaaja.

Lasten ja nuorten säätiön taiteilijaohjaajat Anna-Maria Väisänen ja Kaisa Ritola kokosivat Huuma-hankkeessa vinkit opettajalle onnistuneeseen yhteistyöhön:

1. Osallistutaan tasavertaisina 

On tärkeää muistaa, että olet nuorten kanssa taidetyöpajassa tasavertaisena oppijana ja toimijana. Heitä siis ennakko-oletukset pois ja aloita tilaan tullessa jokaisen kanssa puhtaalta pöydältä, vaikka ryhmä olisi sinulle tuttu.

2. Kaikki osallistuvat toimintaan

Opettajan rooli on lähtökohtaisesti osallistua kaikkeen toimintaan ja näyttää esimerkkiä ryhmälleen, toki omia rajojaan kunnioittaen.

3. Kaikki osaavat! 

Taidetyöpajoissa on mahdotonta epäonnistua. 

4. Ole tietoinen tilasta ja omasta asemastasi 

Tarkastele valta-asemaasi: paljonko otan ja annan tilaa muille? Voinko kantaa vastuuta ryhmän turvallisuudesta ja silti osallistua tasavertaisena ryhmän jäsenenä? 

5. Heittäydy! 

Ilmaise inhimillisyyttä: opettaja tai ohjaaja saa luopua kontrollista ja hullutella. Voit innostaa ryhmää omalla esimerkilläsi. Myös keskeneräisyyden sietäminen on taidetyöpajassa keskeinen osa toimintaa. Opettajan tai ohjaajan ei tarvitse tietää, mihin tilanne on johtamassa. Voit luottaa siihen, että taiteilijaohjaajat kannattelevat tilannetta ja ryhmää. 

6. Positiivisuus edellä 

Muista, että yhdessä pystymme mihin vain! Kannusta ja sanoita ryhmän vahvuuksia ääneen.

7. Moniammatillinen yhteistyö 

Kaikkien ammattiosaamisen kunnioittaminen on avain onnistuneeseen moniammatilliseen yhteistyöhön. Suunnitelkaa toimintaa yhdessä ennen työpajan alkua ja sopikaa viestinnästä. Muistakaa käydä jatkuvaa dialogia ja oppia toisiltanne. Päivittäkää tarvittaessa yhdessä ryhmän tilanne vierailevien ohjaajien kanssa ennen työpajan alkua. Muistakaa antaa palautetta työpajan jälkeen.

 

Kirjoittaja: Anna Jussilainen,
projektipäällikkö, Huuma-hanke, Lasten ja nuorten säätiö

LÄHDE: Anna-Maria Väisänen ja Kaisa Ritola: Muistilista taidetyöpajatoimintaan nuorten kanssa osallistuville opettajille, ohjaajille ja nuorisotyöntekijöille, 2021. Muistilista taidetoimintaan osallistuville opettajille (PDF-dokumentti)

Huuma – Tulevaisuustaitoja nuorille taiteen keinoin oli Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jota Lasten ja nuorten säätiö toteutti vuosina 2019–2022 yhteistyössä Tanssiteatteri Raatikon, Etelä-Savon tanssiopiston ja ANTI – Contemporary Art Festivalin sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin kanssa. Hanke tavoitti 309 työn ja koulutuksen ulkopuolella olevaa 16–29- vuotiasta nuorta Vantaalla, Mikkelissä ja Kuopiossa. Toimintaa toteutettiin ammattiopistojen VALMA- ja TELMA-ryhmissä, kotoutumiskoulutuksen ryhmissä, kaupunkien työpajatoiminnassa sekä avoimessa ryhmässä. Myös toimintaan osallistuneilta kunnilta saatiin rahoitusta.

Logot: Lasten ja nuorten säätiö, EU, Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020, ELY-keskus, Huuma