Taidekylpylä henkilökohtaisen taidesuhteen ja oman ammatillisuuden kylvettäjänä

21.11.2022
Rentoutumista ja anatomiamaalausta taidenäyttelyn keskellä. Omakuvan maalaamista ohjaa kuvataiteilija Miia Änäkkälä. Kuva Sanna Ristaniemi.

Toteutin kulttuurihyvinvoinnin koulutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon kehittämistyönä Taidekylpylä-konseptin Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella. Siinä Valkeakosken ammattiopiston alainen Vaateri-ryhmä tutustui taidenäyttelyyn taidelähtöisten menetelmien avulla. Vaaterilaiset ovat omaa polkuaan etsiviä nuoria aikuisia. Ryhmää ohjaavat Janne Kulosaari ja Jatta Pulkkinen, joista Kulosaari toimi ryhmän yhteyshenkilönä. Taidekylpylä koostui viidestä kahden tunnin työpajakerrasta, jossa osallistujat tekivät taidetta myös itse. Ammattitaiteilijat ohjasivat työpajakertoja ja toimivat vertaiskollegoina toisilleen. Kehittämistyön ytimessä olivat osallisuus ja henkilökohtaisen taidesuhteen kylvettäminen. Koin merkittäväksi myös oman ammatillisuuden kehittymisen ja vertaiskollegojen merkityksen sille.

Nuoria ihmisiä taidenäyttelyssä istumassa lattialla piirtämässä.
Jokaisen työpajan aluksi teimme työskentelyn äärelle rauhoittavan Mandala-rutiinin kuvataiteilija Miia Änäkkälän johdolla. Kuva: Janne Kulosaari.

Osallisuus ja taidelähtöiset menetelmät kylvetyksen mahdollistajina

Taidekylpylän tavoitteena oli taidelähtöisten menetelmien avulla lisätä osallisuuden kokemusta ja helpottaa taiteessa kylpemistä eli taiteen moniaistista kokemista, antaa uusia näkökulmia taiteen kokemiseen ja virkistää kunkin osallistujan omaa taidesuhdetta. Ennakkotaitoja ei tarvittu, vaan tärkein panostus osallistujilta oli tulla paikalle ja osallistua haluamallaan tavalla. Joka työpajakerralla kokeiltiin uutta lähestymistapaa taiteeseen. Lähestymistapoina olivat: Mysteeripeli, ryteikkömaalaus, teatteritekniikat ja open stage, rentoutus ja anatomiamaalaus sekä valokuvaus. Kaikkien menetelmien avulla oltiin dialogissa taidenäyttelyn teosten kanssa ja omaa taidetta tehden. Osallistujien palaute oli innostunutta ja yllättynyttä taidekylvetyksen positiivisista kokemushavainnoista suhteessa nuoren aikuisen omaan elämään. Viimeisellä kokoontumiskerralla järjestimme näyttelyavajaiset osallistujien omista töistä sekä reflektoimme yhdessä kokonaisuudessaan puoli vuotta kestänyttä Taidekylpylä-prosessia.

Kolme ihmistä maalaa talvisessa metsässä maassa olevia taideteoksia.
Ryteikkömaalaus-työpajassa piti olla nopea maalaamaan, sillä muuten jäätyivät sormet ja maalit. Kuva: Sanna Ristaniemi.

Kollegiaalinen kolmio moniammatillisen työskentelyn tuloksena

Taidekylpylän tuloksena syntyi käsite, jonka nimesin kollegiaaliseksi kolmioksi. Kolmiomme syntyi kolmen eri alan ammattilaisen yhteistyöstä. Työpajoja ohjasivat kuvataiteilija-kuvataideopettaja Miia Änäkkälä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Sanna Ristaniemi. Vaaterin vetäjä, valokuvaaja Janne Kulosaari toimi osallistujien yhteyshenkilönä, dokumentoijana sekä tärkeänä osana kollegiaalista keskustelua ja ideointia. Kolmion tärkeimpiä oivalluksia oli toimiva dialogisuus yhteiskehittämisessä. Dialogisuuden aineksina näyttäytyivät jokaisen ammattilaisen osallisuus prosessissa, luottamus toisten ammattilaisuuteen ja vastuu omasta osaamisalueesta. Aion jatkaa kollegiaalisen kolmion kehittämistyötä ja pyrin jatkossa löytämään vertaiskollegoja työskentelyni reflektoinnin ja kehittämisen tueksi.

Kolme nuorta kumartaa kohti lattiaa. Taustalla on seinällä kolme taideteosta.
Teatteritekniikat-työpajassa luotiin ihmispatsaita taidenäyttelyn teoksista inspiroituen. Kuva: Sanna Ristaniemi.

Ammattilaisuuden kylvetys pesi esiin kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijan

Opiskelun ja Taidekylpylä-prosessin aikana oma ammattilaisuuteni kirkastui ja kehittyi. Kulttuurihyvinvoinnin YAMK-opinnot ovat olleet liki kahden vuoden matka, jonka aikana olen alkanut ymmärtää, mitä kaikkea kulttuurihyvinvointi on ja miten voin omalla työlläni mahdollistaa sen toteutumista ihmisten elämässä. Haluan päästä vaikuttamaan rakenteisiin, jolloin kulttuurihyvinvointitoiminnan rahoitus kehittyisi monikanavaiseksi ja kulttuurihyvinvoinnin edistämistyö olisi osana jokapäiväistä toimintaa vähintään kulttuuri- ja sotealan laitoksissa. Löysin matkalleni mukaan kulttuurihyvinvoinnin sateenvarjon, jonka alla yhdistyvät tähänastinen ammattilaisuuteni ja kaikki erilaiset roolini.

”Havainnot osoittivat sen, että moniammatillinen ja eri taiteenaloja yhdistelevä työskentely kylvettivät myös omaa taidesuhdettani ja ammatillisuuttani.”

Kirjoittaja Sanna Ristaniemi on koulutukseltaan modisti ja teatteri-ilmaisun ohjaaja (YAMK). Hän on myös opiskellut musiikkiteatteria ja draamakasvatusta. Ristaniemi toimii freelancerina ja on osa Kiertueteatteri Ritvalalaiset -kollektiivia. Hän sukkuloi erilaisissa kulttuurialan työtehtävissä näyttelemisestä kouluttamiseen ja tuottamiseen taipuen myös yhteistyöpelisuunnittelijaksi. Asenteena työtehtäviin hänellä on aina ”joo”, sillä jokainen haaste on mahdollisuus uusille ideoille ja konsepteille.

Lähde:

Ristaniemi, Sanna (2022). Taidekylpylä Voipaalassa – osallisuuden lisääminen ja henkilökohtaisen taidesuhteen kylvettäminen taidelähtöisten menetelmien avulla. Kulttuurialan YAMK-opinnäytetyö. Kulttuurihyvinvointi. Turun ammattikorkeakoulu.

Linkit:

Voipaalan taidekeskus (Voipaalan taidekeskus | Voipaalan taidekeskus (valkeakoski.fi)

Vaateri (Vaateri – Nuorten työpaja – VAAO)