Vanhusneuvostot mukana palveluiden suunnittelussa Pohjanmaalla

29.09.2018
Vanhusneuvostojen jäsenet keskustelivat pienryhmissä muun muassa siitä, miten ikäihmiset voidaan ottaa yhä vahvemmin mukaan toiminnan suunnitteluun. Kuva Tarja Hautamäki.

Kulttuurisote-hankkeen Pohjanmaan osahanke on ottanut ikäihmiset mukaan kulttuurihyvinvointipalvelujen suunnitteluun. Syyskuun lopulla osahanke järjesti osallistavan työpajan Vaasan, Pietarsaaren, Pedersören, Laihian ja Mustasaaren vanhusneuvostoille. Keskustelussa nousi esiin paitsi hyviä ideoita myös huoli taloudellisten resurssien riittävyydestä ja toiminnan jatkuvuudesta.

Työpajassa vanhusneuvostojen jäsenillä oli tilaisuus kertoa näkemyksensä muun muassa siitä, millaisia kulttuurihyvinvointitoimintaa kannattaa järjestää eri ikäihmisryhmille. Keskustelussa nousi esiin paitsi hyviä ideoita myös huoli taloudellisten resurssien riittävyydestä ja toiminnan jatkuvuudesta.

 

Äänisuunnittelija ja ääniterapeutti Stefan Backas viritti vanhusneuvostojen työpajaan osallistuneet pohtimaan kulttuurihyvinvoinnin kysymyksiä. Kuva Tarja Hautamäki.

Osallistujat keskustelivat myös siitä, mitkä tekijät estävät tai hankaloittavat osallistumista taide- ja kulttuurilähtöisiin hyvinvointipalveluihin ja miten esteitä voitaisiin poistaa. Osallistujien mielestä on tärkeää, että kuljetukset toimivat, että huonokuntoisilla on mahdollisuus käyttää avustajaa ja että tilat ovat esteettömät.

Koolla olleiden vanhusneuvostojen mielestä ikäihmiset pitää ottaa yhä vahvemmin mukaan toiminnan suunnitteluun. Esimerkiksi palvelutaloissa ikäihmisten mielipiteitä kannattaa kuulla vaikkapa haastattelemalla asukkaita ja järjestämällä yhteisiä suunnittelupalavereja henkilökunnan ja asukkaiden kesken.

Lisätietoa Kulttuurisoten Pohjanmaan osahankkeesta: https://www.obotnia.fi/kulttuuri/kulttuurisote/