Paikan henkeä ja taidetta luonnon helmassa
Henki ja elämä – Luonto toipumisen lähteenä -hankkeen tavoitteena on parantaa työttömien ja työelämän ulkopuolella olevien mielenterveyskuntoutujien elämänhallintaa luontoperustaisten ja kulttuurilähtöisten menetelmien avulla. Niillä tavoitellaan sekä kullekin ympäristölle ominaisen paikan hengen ja tunnemuistojen mieleen tuomista että uusien tunnemuistojen luomista. Tämä auttaa ihmisiä määrittelemään itseään suhteessa aikaan, paikkaan ja elämäntilanteeseen.
Taidelähtöisillä menetelmillä pyritään usein vaikuttamaan tai saamaan muutosta aikaan osallistujien ajattelussa ja toiminnassa. Taiteisiin osallistuminen ja osallistavat taideprosessit voivat vaikuttaa ihmisten tunteisiin ja näin sekä avata että tehdä näkyväksi erilaisia tunnetiloja. Taiteellinen toiminta voi edistää mielenterveyspalveluja käyttävien ihmisten itsetuntemusta, itsetuntoa ja itseluottamusta. Taide voi tarjota mahdollisuuden saada korjaavia ja vahvistavia kokemuksia, muuttaa itseen liittyviä negatiivisia tai toimintaa rajoittavia käsityksiä sekä omaksua uudenlaisia rooleja ja identiteettejä, jotka ei vätole sairauden tai diagnoosin määrittämiä. Taiteen merkitys mielenterveyskuntoutujille näyttäytyy sosiaalisen osallisuuden lisäämisenä ja sosiaalisen eksluusion vähenemisessä. (kts. Lehikoinen & Vanhanen 2017, 10-11 & 90-91.)
Ympäristön esteettisyys ja paikan henki hyvinvoinnin tukena
Henki ja elämä -hanke teki juhannuksena 2022 keskikesän perinteisiin pohjautuvaa taidetta Sanginjoen Loppulassa Oulun lähellä. Loppulan pihapiirin vanhat rakennukset ja rantasauna sekä ympäröivä suojeltu metsä loivat puitteet taiteen tekemiselle ja ympäristön esteettiselle hahmottamiselle. Esteettisen ympäristön hahmottamisessa on tärkeää huomata se, miten ihmiset ovat eläneet ja kokeneet ympäristön. Ajan, paikan ja tilan hahmottamisessa ihmisellä on läsnä kolminkertainen nykyisyys eli muistot (menneen nykyisyys), havainnot (nykyisen nykyisyys) ja odotukset (tulevan nykyisyys) (Karjalainen 2009,47).
Pihapiirin maisema rakentuu aistimustemme ja mielemme kautta, mutta myös omat kokemuksemme luovat maiseman. Pihapiirissä risteilevät paikan hengen sosiaaliset ympäristöt ja yhteiskunnalliset rakenteet, kunhan osaamme kuunnella paikan henkeä. Se on enemmän kuin paikallisen identiteetin osien summa yhteensä. Käsite kuvaa fyysisten paikkojen ominaisluonnetta, aineellisia ja käsinkosketeltavia sekä mielen tason elementtejä. (Karjalainen 2009.)
von Bonsdorffille (2007) paikan hengen olennainen ominaisuus on elävyys. Se syntyy luonnon ja rakennetun ympäristön fyysisten piirteiden vuorovaikutuksesta yhteistyössä ihmisten käyttäytymisen ja kokemuksen sekä historiallisten ja utooppisten elementtien ja rakenteiden kanssa. Tätä vuorovaikutusta valokuvasimme Polaroid -kameralla, jolla saatiin aikaiseksi vanhan ajan nostalgisuutta huokuvia, paikan henkeen ja osallistujien kokemuksia ilmentäviä otoksia. Jokainen sai valita mielipaikkansa, jossa halusi tulla kuvatuksi esim. kukkakedolla tai saunan portailla. Kuvissa tulevat esille erilaiset tavat tarttua kehollamme ympäristöön ja sen moninaisiin ärsykkeisiin. Paikat kutsuvat meitä astumaan itseensä mielikuvituksen keinoin. (Berleand 2007.)
Paikan visuaalista maisemaa täydentävät ääni-, tuoksu- ja mielenmaisemat ja niihin liittyvät kokemukset, odotukset ja muistot (Raivo 1997, 198), joita kuvattiin teoksissa tai heittäytymisenä pörriäisasuun. Loppulan maisema ja paikan hiljaisuus virittivät lapsuuden tunnemuistot, kun keräsimme metsästä luonnon materiaaleja mm. kukkaseppeleihin. Luonnossa mielenhiljaisuus assosioituu rauhoittumiseen ja keskittymiseen. Rantasaunan läheisyyteen asetimme ”Kiitollisuuden koivun”, jonka äärellä osallistujat voivat kirjoittaa ajatuksiaan paperille omassa rauhassa ja aistia ympäröivää jokimaisemaa.
Kuuntelunhiljaisuus on kytköksissä ympäröiviin ääniin ja kulttuurisesti määräytyneisiin odotuksiin ja merkitysjärjestelmiin. (Venäläinen 2016, 37–38.) Berleantin (2007) sitoutuneisuuden estetiikassa korostuu paikan kokonaisvaltainen, osallistuva kokeminen. Siihen liittyvä esteettinen havaitseminen ei ole pelkkää aistimista eikä irrallista tai ikuista. Se on kontekstuaalista, kokemista muovaavien olosuhteiden ja vaikutteiden välittämää. Koska olemme osa kulttuuriympäristöä, ovat myös esteettinen havaitsemisemme ja arviointikykymme väistämättä kulttuuriin sidottuja. (Berleant 2006.)
Avoin tila taiteelle
Taiteen tekeminen ei tarvitse olla isoa ja laitoksissa tapahtuvaa vaan myös paikan henkeen soveltuvaa. Osallistujien kokemukset tukevat kansallisia ja kansainvälisiä kokemuksia taiteen ja kulttuurin positiivisista vaikutuksista. Taide ei kuitenkaan ole pelkästään itseilmaisua tai tuotantoa ja kulutusta, vaan ennen kaikkea kokemusta ja merkitysten tuottamista mm. taiteen soveltavin keinoin. Paikan hengellä ja kokonaisvaltaisemmalla luontosuhteella voi olla merkitystä ihmisen hyvinvoinnille.
Kirjoittajat:
Juha Eskola, FM (kulttuuriantropologia, taidehistoria, kansatiede), projektityöntekijä Henki ja elämä – Luonto toipumisen lähteenä -hankkeessa
Tuija Tervaskanto, YTK (sosiologia, kulttuurihistoria, matkailututkimus), fil.yo, luonto-ohjaaja, projektityöntekijä Henki ja elämä -Luonto toipumisen lähteenä -hankkeessa
Lisätietoa:
Lähteet:
Berleand, Arnold (2007) Ympäristökritiikki.
Berleand, Arnold (2006) Mitä on ympäristöestetiikka? Teoksessa Haapa, Arto, Honkanen, Martti & Rantala, Veikko (toim.) Ympäristö, arkkitehtuuri, estetiikka. Suomentanut Martti Honkanen. s.87–114. Helsinki: Yliopistopaino.
von Bonsdorff, Pauline (2007) Maisema toiminnan ja kuvittelun tilana. Teoksessa Sepänmaa, Yrjö, Heikkilä-Palo, Liisa & Kaukio, Virpi (toim.), Maiseman kanssa kasvokkain, s. 33–49. Helsinki: Maahenki Oy.
Karjalainen, Pauli Tapani (2009) Oulun aika: Mitä olenkaan ajatellut! Teoksessa Rusanen, Jarmo (toim.) Viisi vuosikymmentä oululaista maantiedettä, s. 47–51. Nordia Tiedonantoja Numero 1/2009
Lehikoinen,Kai, Vanhanen,Else (toim.) (2017) Taide ja hyvinvointi. Katsauksia kansainväliseen tutkimukseen. ArtsEqual, Taideyliopisto, Kokos-julkaisusarja 1/2017.
Raivo, Petri J. (1997). Kulttuurimaisema. Alue, näkymä vai tapa nähdä. Teoksessa Haarni, Tuukka ym. Tila, paikka ja maisema: Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. s.193–210. Vastapaino, Tampere.
Venäläinen Juhanna (2016). Kuuloyhteisistä kuuntelunvapauteen. Kaikupohjia äänimaisemien kestäville käyttökulttuureille. Teoksessa Äänimaisemissa. Toim. Järviluoma Helmi ja Piela Ulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.