Puhetta soveltavan taiteen etiikasta -seminaari herätti keskustelua Turussa

 

Kenellä on vastuu, kun tehdään taidetta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden, muistisairaiden, vankien tai vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa? Tätä kysymystä pohdittiin Turussa helmikuun 7. päivänä 2017 järjestetyssä miniseminaarissa, joka houkutteli paikalle satakunta soveltavan taiteen etiikasta kiinnostunutta kuulijaa. Etäyhteydellä seminaaria seurasi parikymmentä osallistujaa.

Seminaarin avasi VTT, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Päivi Känkäsen alustus soveltavan taiteen eettisistä ulottuvuuksista. Känkänen lähestyi aihetta taiteen seitsemän tehtävän kautta (Alain de Botton & John Armstrong 2013. Art as therapy. Phaidon):

1. Muistaminen
2. Toiveikkuuden ylläpitäminen
3. Suru
4. Tasapainottaminen
5. Itseymmärrys
6. Kasvun mahdollisuus
7. Arvostus

Taiteen soveltavassa käytössä on tärkeä muistaa, että taide on käytäntönä epävarma, eikä onnistumisesta ei ole takuita. Taiteella on taipumusta myös nostaa esiin epäkohtia ja saada aikaan muutoksia sekä tuottaa tietoa, jota ei ole osattu kysyä.

Tutustu Päivi Känkäsen esitykseen: Soveltavan taiteen eettiset ulottuvuudet 2.2.2017

 

Taide ei ole vain lahjakkaiden yksinoikeus

Toisen alustajan TaT, taidekasvattaja, tutkija Minna Haverin esitys peruuntui valitettavasti junaongelmien vuoksi. Haverin esityksen lähtökohtana oli syksyllä 2016 julkaistu Hyviä kysymyksiä – eettinen erityistaidetoiminta -opas. Erityistaiteella tarkoitetaan erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tekemää taidetta.

”Eettiset ongelmat ovat harvoin mustavalkoisia, siksi niihin ei ole tarjolla joko-tai -ratkaisuja. On mahdollista, että joskus päädytään tilanteeseen, jossa täysin oikeaa ratkaisua ei löydykään. Silloin on käytettävä eettistä arviointikykyä ja valittava ratkaisuksi pienempi paha.” (Hyviä kysymyksiä – eettinen erityistaidetoiminta –opas, s. 8)

Eettisyyteen liittyy kiinteästi osallisuus – tuntuuko osallistujasta itsestään osalliselta. Tunteeko hän itsensä osaavaksi, roolinsa merkittäväksi ja kokeeko hän voivansa tuoda ajatuksensa esiin yhteisössä. Onko hänellä todellisia mahdollisuuksia ja valtaa vaikuttaa yhteisön asioihin ja kantaa niistä vastuuta? (Hyviä kysymyksiä – eettinen erityistaidetoiminta –opas, s. 15)

Lue lisää: Hyviä kysymyksiä – eettinen erityistaidetoiminta – opas (Kettuki ry ja Minna Haveri, 2016)

 

Eettisiä ongelmia ja ohjenuoria

Paneelikeskustelussa keskusteltiin taiteilijan työskentelystä eri konteksteissa ja työhön liittyvästä etiikasta. Keskustelua fasilitoi yhteisötaiteilija Miika Neulaniemi, joka työskentelee Turun Pansiossa toimivan ME-talon isäntänä.  Panelisteina olivat musiikkiteatteriohjaaja, vankien kanssa työskentelyyn erikoistunut Hannele Martikainen, kuvataiteilija (AMK), erityistä tukea tarvitsevien taideopettaja Eija Ruoho Taidekeskus Into ry:stä ja psykologi Elina Haasjoki Turun kriisikeskuksesta.

ONGELMA 1: Taidetoiminnan projektiluonteisuus.

Usein toiminnan loppuessa osallistujat jäävät yksin vaille taiteen ja taiteilijan tukea asioille, jotka on juuri saatu alulle. Projekteissa kohteistetaan osallistujat tarkasti määrittelemällä heidät ennalta kuuluvaksi tiettyyn ryhmään,  johon voi liittyä myös voimakkaita ennakko-odotuksia (esim. syrjäytyneet nuoret, muistisairaat vanhukset, kehitysvammaiset aikuiset).

Keskustelussa todettiin, että taiteilijan vastuulla on rakentaa taidetoiminnan prosessi ja kaari siten, että osallistujat pystyvät kukin kykynsä mukaan ymmärtämään, että toiminnalla on alku ja loppu. Taiteilijan vastuulla on kannatella lopetusta mukanaan ja muistuttaa siitä osallistujia toiminnan eri vaiheissa sekä tuoda prosessin vaiheet tiettäväksi yhteisölle. Projekti voi olla myös mahdollisuus, jonka kautta elämään avautuu hetkeksi jotakin uutta. Työskentelyprosessin tulee olla läpinäkyvä ja sen tulee mahdollistaa aito osallistaminen ja vaikutusmahdollisuus toimintaan – myös siitä kieltäytymiseen.

ONGELMA 2: Itsemääräämisoikeuden kysymykset.

Miten voidaan tietää osallistujien puolesta, että taidetoiminta on heille hyväksi? Miten rajataan se, kuka toimintaan voi osallistua? Jätetäänkö toiminnan ulkopuolelle henkilöt, jotka eivät pysty selkeästi antamaan suostumustaan? Mistä tiedämme, mikä on toiselle hyvä kokemus?

Itsemääräämisoikeuden kysymystä voidaan lähestyä sekä kommunikaation näkökulmasta että havainnoinnin näkökulmasta. Paras tilanne olisi, jos taiteilijalla olisi riittävän pitkä aika havainnoida ja tutustua yhteisöön, jonka kanssa työskentelee. Keitä yhteisön jäsenet ovat, millaisia ovat osallistujat ja työntekijät, millainen on heidän arkensa, mikä on yhteisössä vallitseva tunnelma? Tulisi olla riittävästi aikaa etsiä ja löytää toimintaan sopivat osallistujat. Valitettavan harvoin vapaalle tutustumiselle kuitenkaan jää riittävästi aikaa.

Toinen mahdollisuus ja haaste on opetella uusi kommunikaation tapa, jolla juuri kyseisen yhteisön jäseniin saa yhteyden. Miten hoitaja ja vanhus tai avustaja ja kehitysvammainen kommunikoivat keskenään? Miten voisi päästä samalle tasolle sen henkilön kanssa, jonka kanssa työskentelee, löytää yhteinen kommunikaatio?

ONGELMA 3: Taiteilijan rooli – missä kulkevat työn ja yksityiselämän rajat?

Mitä tehdä, jos positiivinen kannustus ja arvostava kohtaaminen saavatkin aikaan ihastumisen tunteita toimintaan osallistuvassa ikäihmisessä, nuoressa ja erityistä tukea tarvitsevassa henkilössä? Miten toimia, jos ryhmäläinen ihastuu taiteilijaan? Tilanteessa voi auttaa se, että tekee oman ammatillisen roolinsa selkeäksi. Kollegiaalinen yhteistyö – kokemusten vaihtaminen sekä ammatillinen tuki on tärkeää ongelmien ratkaisemiseksi siten, ettei se tuota kenellekään häpeää.

ONGELMA 4: Avustajien tai avustavan henkilökunnan rooli taidetoiminnassa.

Mikä on esimerkiksi hoitohenkilökunnan tai vapaaehtoisten rooli suhteessa asiakkaan tai taideryhmäläisen toimijuuteen? Joskus henkilökunta painostaa asiakasta osallistumaan toimintaan tai alkaa tehdä taideteosta hänen puolestaan. Avustajat ja henkilökunta tarvitsevat koulutusta siitä, miten toimia osallistumisen mahdollistajana ja tukijana. Avustaja voi tukea osallistujaa toiminnan aloittamisessa, mutta ei tehdä osallistujan puolesta.

Vastuun kolmikanta: näkökulmia taiteilijan, osallistujan ja organisaation rooleihin

Paneelikeskustelun perusteella vastuunjakoa hahmoteltiin seuraavasti:

Taiteilija

• Taiteilijan vastuulla on tietää ja tiedostaa, mitä hän tekee ja miten toiminta voi vaikuttaa yksilöön ja ryhmään.
• Taiteilijan tulee selventää työskentelyn tavoitteet itselleen.
• Taiteilijan vastuulla on oman ammattiosaamisen jatkuva kehittäminen.
• Taiteilijan pitää olla aktiivinen erityisryhmien aseman ja oikeuksien huomioimisessa organisaatiossa, jossa hän työskentelee.
• Taiteilijan on oltava valmis tekemään työtä oman alansa arvostuksen puolesta ja samalla toimintaan osallistuvien henkilöiden ihmisarvon ja oikeuksien puolesta.
• Jokainen tekee töitä oman persoonansa kautta. Ole se, mikä olet. Tee niin kuin tunnet. Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
• Taiteilijan on oltava valmis itse tekemään harjoitteet, joita ohjaa ryhmälle – ilman häpeän tunteeseen saattamista.
• Taiteilijan on oltava tietoinen ja viestittävä siitä, että projektimuotoisella toiminnalla on alku ja loppu.
• Taiteilijan vastuulla on myös saattaa yhteisö, jossa hän työskentelee, tietoiseksi prosesseista, joita työskentelyssä on lähtenyt liikkeelle.
• Taiteilijan vastuulla on ottaa esiin toiminnan vastuukysymysten ratkaiseminen, kuka vastaa mistäkin ja mitä tehdään, jos ongelmia tulee.

Organisaatio

• Organisaation vastuulla on, että sen puitteissa toteutettu toiminta on eettisesti kestävää ja että sitä ohjaavat henkilöt, jotka ymmärtävät toiminnan eettiset periaatteet.
• Organisaatiolla tulee olla valmiita toimintamalleja tai etukäteen mietittyjä käytäntöjä ongelmatilanteissa.
• Organisaatio kannattelee taiteilijaa eettisissä ongelmissa. Organisaation tulee mahdollistaa taiteilijan työnohjaus, vaikeiden tilanteiden läpikäynti; joku, jota voi konsultoida hankalassa tilanteessa tai kokemusasiantuntijoiden käyttö.

Osallistuja

• Vastuu on myös ihmisellä itsellään. Taiteen yksi tehtävä voi olla myös auttaa ihmistä ymmärtämään vastuunsa, ketään ei voi auttaa väkisin.

Eri alojen eettiset ohjeistukset

Minna Haveri toteaa Hyviä kysymyksiä -oppaassaan: ” Eri ammattikunnilla on eettisiä ohjeistoja, jotka kertovat kyseisen työn edellyttämästä asenteesta, vastuusta ja suhtautumistavasta. Valmiutta omia toimintatapoja arvioivaan eettiseen pohdintaan pidetään kehittyneen ammattilaisuuden tunnusmerkkinä. Eettiset ohjeet ovat myös toimintatapojen tunnetuksi tekemisen väline. Ne parantavat alan toimijoiden itsearvostusta ja auttavat saamaan arvostusta myös muiden silmissä.”

Taiteilijana sosiaalialan toimintaympäristöissä työskentelevien olisi hyvä olla tietoisia, millaiset eettiset ohjeet esimerkiksi taiteilijan työparina toimivaa sosiaaliohjaajaa tai sairaanhoitajaa velvoittavat.

Lisätietoa:
Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet (Talentia)
Lähihoitajan eettiset ohjeet

Seminaarin järjestivät yhteistyössä Taikusydän – taiteen ja hyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste, Hyvinvoinnin välitystoimisto, Taideakatemian soveltavan taiteen YAMK-koulutus ja Turun ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma.