Taiteen keinoin tukea työllistymiseen ja hyvinvointiin - esimerkkejä Pohjois-Suomesta

18.06.2025
Nurkan Gallerian toimintaa. Kuva: Riikka Kontio

Toukokuun 21. päivänä järjestämämme Taikusydän-webinaari keskittyi taidelähtöisten menetelmien ja taiteen hyödyntämiseen elinvoiman, työllisyyden ja työelämävalmiuksien vahvistamisessa. Pohjois-Suomessa toteutetut hankkeet ja uudet, kehitetyt toimintamallit osoittavat, kuinka monipuolisesti taidelähtöisiä menetelmiä ja taiteen ammattilaisten asiantuntijuutta voidaan hyödyntää niin sosiaalisen kuntoutuksen, nuorten ohjauksen kuin yhteisöjen elinvoiman vahvistamisessa. Taide ja kulttuuritoiminta tarjoavat välineitä hyvinvoinnin tukemiseen ja uusien työllistymispolkujen löytämiseen.

Kulttuurihyvinvointi työllisyyden edistäjänä

Näimme tarpeen tarkastella työelämäteemaa uusista näkökulmista nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Työllisyystilanne on heikentynyt, ja erityisesti nuorilla on lisääntyneitä hyvinvoinnin haasteita. Kulttuurihyvinvointi on tärkeä osa työelämän ja elinvoiman kehittämistä, ei vain sote-sektoria. Pohjois-Suomessa on jo runsaasti vaikuttavaa toimintaa, joka ansaitsisi enemmän näkyvyyttä juuri aloittaneiden uusien työvoima-alueiden toiminnassa.

Webinaariin osallistui 91 henkilöä, ja siinä esittelimme ajankohtaisia esimerkkejä ja hankkeita Pohjois-Suomesta. Tapahtuman järjestivät Taikusydämen Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueverkostot. Webinaari käynnistyi Kunnan Poikien mainiolla Hyte-biisillä.

Esittelemme lyhyesti webinaarissa käsitellyt neljä hanketta ja toimintamuotoa: LUMI-hankkeen Polku-ryhmätoimintamallin, Mustarinnan Sinipyrstö-hankkeen, HOT-valmennuksen Onni-toiminnassa sekä Nurkan Gallerian B-Art -ryhmätoiminnan.

Luonto ja luovuus osana sosiaalista kuntoutusta sekä mielenterveys- ja työllisyyspalveluita: Polku-ryhmätoimintamalli

LUMI – Luonnollinen, luova minä – polkuja hyvinvointiin -hankkeessa on kehitetty Kuusamossa toimintamalleja vaikeasti työllistyvien henkilöiden tukemiseen. Tavoitteena on vahvistaa osallistujien työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä syrjäytymistä.

Toiminnassa yhdistetään luonto, taide ja kulttuuritoiminta vahvistamaan osallistujien itsetuntemusta, tunteiden säätelytaitoja, osallisuutta sekä tietoisuus- ja läsnäolotaitoja. Tuloksena on syntynyt sosiaalisen kuntoutuksen luova polku -toimintamalli, jota esitteli webinaarissa hankeasiantuntija Sanna Niikkonen Koillis-Suomen Aikuiskoulutus (KSAK) Oy:stä.

Polku-ryhmät kokoontuivat viikoittain kolmen kuukauden ajan. Tapaamisissa työskenneltiin luovien harjoitusten parissa: tehtiin sanataidetta, valokuvattiin, käytiin taidenäyttelyissä sekä osallistuttiin luontotoimintaan kuten lumikenkäilyyn. Keskiössä oli oma sisäinen matka ja itsetuntemuksen kehittäminen.

Menetelmässä osallistujan polku seuraa osallisuuden osa-alueita: minä–me–yhteisö. Työkaluna toimii voimapolku-työkirja, johon osallistujat kirjaavat fiiliksiä, oivalluksia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Työkirja toimii ohjekirjana tai hyvinvointireseptinä, jossa “lääkkeinä” ovat luonto-, taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät tukemassa matkaa kohti mielekkäämpää arkea.

Polkutoiminnan juurtumista on koko hankkeen ajan edistetty kehittämällä vertaisohjaajamallia ja kouluttamalla ammattilaisia luonnon ja luovuuden hyödyntämiseen työssään. Koulutukset ovat olleet kysyttyjä ja vaikuttavuusarvioinnit lupaavia: Koillismaalla taide ja luonto jatkavat mukana ihmisten hyvinvoinnin poluilla.

Lue lisää LUMI Luonnollinen, luova minä – polkuja hyvinvointiin -hankeesta sen verkkosivuilta. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Sen toteuttavat KSAK Oy, Ksakki ry ja Kuusamo-opisto.

Hanke on päättymässä. Osallistu ”LUMI – Satoa korjaamassa” Hankkeen päätösseminaariin 18.9.2025 klo 13.00–16.30 Kuusamo-opistolla. Varaa päivä jo kalenteriisi ja ilmoittaudu 10.9. mennessä osoitteessa: https://link.webropol.com/ep/LUMIsatoakorjaamassa

Ihmisiä myyjäispöytien ympärillä tekemässä ostoksia. Aurinko paistaa sisään oranssin ja punaisen sävyiseen myyjäissaliin.
Kuva Sinipyrstö-hankkeen järjestämistä Kylätalon syyspidoista Hyrynsalmen Iskun talolta, vuodelta 2024. Kuva: Mustarinda-seura, Sinipyrstö-hanke

Työtä yhteisöissä: kokemuksia Sinipyrstö-hankkeesta

Mustarinda-seuran toiminnanjohtaja Miina Kaartinen esitteli webinaarissa Sinipyrstö-hankkeen, jossa taiteen keinoin vahvistetaan ekososiaalista hyvinvointia – ihmisten ja luonnon hyvinvointia yhtäaikaisesti. Hankkeen lähtökohtana on, että ekologisiin kriiseihin sopeutuminen edellyttää yhteisöllisyyden ja kestävien elämäntapojen vahvistamista. Taide- ja luontokokemukset sekä yhdessä toimiminen ovat tässä avainasemassa.

Ilmastonmuutos, luontokato ja muut käynnissä olevat ekologiset kriisit vaikuttavat laajasti ihmisten arkeen ja yhteisöjen elämään. Näihin sopeutuminen ja kestävämpien elämäntapojen omaksuminen edellyttää yksilöiden hyvinvoinnista huolehtimista sekä yhteisöllisyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamista. Ekologinen siirtymä tuo mukanaan uudenlaisia arvoja sekä tapoja osallistua, tehdä työtä ja työllistyä. Tulevaisuudessa toiminta nojaa aiempaa vahvemmin paikallisyhteisöihin ja niiden toimintakykyyn. Tämän vuoksi paikallisyhteisöjä tulee vahvistaa – ja juuri sitä Sinipyrstö-hanke tekee taiteen keinoin. Taide- ja luontokokemukset sekä yhdessä toimiminen ovat avain kestävään hyvinvointiin.

Sinipyrstö-hankkeessa kehitetään kansalaislähtöisiä taide- ja luontoperustaisia toimintamalleja Kainuussa Puolangalla ja Hyrynsalmella. Toiminta sisältää kulttuuritapahtumia, retkiä ja taidetoimintaa, sekä Mustarinda-talon kehittämistä paikalliseksi kohtaamispaikaksi yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.

Tiesitkö muuten, mikä sinipyrstö on? Se on harvinainen, sinisävyinen pikkulintu – ja hyvä symboli hankkeelle, jossa luonto, taide ja yhteisöllisyys kohtaavat.

Sinipyrstö-hanke (ESR+) on Euroopan unionin osarahoittama. Lue lisää: Mustarinda – Sinipyrstö-hanke

Taideperustaiset työmenetelmät nuorten ohjaamisen tukena: HOT-valmennus

Tanja Luolamo työskentelee KEHA:ssa Rovaniemen Nuorten ja Ohjaamon Onni-toiminnassa. Toiminta vahvistaa 18–29-vuotiaiden nuorten osallisuutta ja hyvinvointia sekä poistaa opiskeluihin ja työhön kiinnittymisen esteitä. Onnin toiminta perustuu hyväksymis- ja omistautumisterapiaan.

Luolamo on tuonut taidelähtöisen työskentelyn osaksi HOT-valmennusta. Työskentelyn tukena käytetään nelikenttää sekä jokaisen nuoren omaa HOT-työkirjaa, joita taidelähtöisyys luontevasti vahvistaa.

Taide toimii siltana työntekijän ja nuoren välillä tuoden uuden näkökulman asioiden käsittelyyn. Taidetyöskentelyn kautta nuori pääsee konkreettisemmin osalliseksi omassa prosessissaan ja löytää usein nopeammin itselleen tärkeitä asioita.

Taidelähtöinen HOT-Ryhmävalmennus toteutettiin pilottina yhteistyössä TaideLoikka-hankkeen kanssa keväällä 2025. Tulokset olivat erinomaisia:

  • 100% koki saaneensa mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden osallistua, tulla kuulluksi ja jakaa kokemuksiaan, sekä suosittelisi ryhmää muille
  • 83,3% koki saaneensa lisää välineitä vaikuttaa omaan hyvinvointiin
  • Kaikkien taidetyöskentely ryhmän ulkopuolella lisääntyi
  • Kaikki sitoutuivat ryhmään, vaikka jokainen kertoi ryhmää ennen haasteeksi sosiaaliset tilanteet ja kotoa lähtemisen.
Ihmisiä gallerian avajaisissa, katselemassa seinälle ripustettuja taideteoksia. Teokset ovat punaisen, sinisen ja oranssin sävyissä.
Nurkan Gallerian avajaiset. Kuva: Riikka Kontio.

Taidelähtöisillä menetelmillä nuoren osaamisen vahvistaminen – tavoitteena luovalla alalla työllistyminen

Oulun kaupungin keskustassa Valkean kauppakeskuksessa toimii Nurkan nuorisotila ja nuorten oma avoin taidetila, Nurkan Galleria. Se on helposti lähestyttävä paikka, jossa nuoret toimivat taiteilijoina, näytteilleasettajina ja taiteen kokijoina.

Gallerian toiminnasta vastaa Kulttuuritalo Valve yhteistyössä Byströmin ohjaamon ja B-Art – nuorten kanssa. B-Art-ryhmätoiminta on suunnattu 16–29-vuotiaille nuorille, jotka haluavat kouluttautua ja työllistyä taiteen kentällä, mutta etsivät vielä paikkaansa. Ryhmässä opitaan koko näyttelyprosessin toteuttaminen itsenäisesti, taiteilijan ammattiin työllistyminen ja työskentely. Käsiteltäviä teemoja ovat mm apurahahakemuksien laatiminen, hakemusten käsittely, näyttelyn pysyttäminen ja kuratointi sekä markkinointi ja viestintä.

Työskentelyn myötä monet työelämässä tarvittavat taidot karttuvat luontevasti. Nuoret oppivat hakemusten laatimista ja arviointia, tiimityöskentelyä, asiakaspalvelua, viestintää sekä vastuullista toimintaa. Työskentelyn yhteydessä syntyneitä tunteita käsitellään yhdessä taiteen keinoin.

Taidetuutori Riikka Kontion mukaan B-Art-ryhmät ovat saaneet erinomaista palautetta: kaikki osallistujat ovat kokeneet toiminnan mielekkääksi ja suosittelevat sitä muille. Yli 80 % koki saaneensa välineitä vaikuttaa hyvinvointiinsa.

Vierailetko kesällä Oulussa? Tule käymään ihan Oulun ytimessä sijaitsevassa Nurkan Galleriassa. 27.6.–2.8.2025 välillä esillä on Opri Heikkisen näyttely. Avajaisia vietetään 27.6. klo 18–19.

Lue lisää toiminnasta ja tulevista näyttelyistä Nurkan Galleria verkkosivuilta.

Kirjoittajat: Auli Suorsa, Anna-Mari Rosenlöf ja Sini Saarinen