Työhyvinvointia luovuudella -hanke pureutui työssä olevien kuormitukseen

02.03.2022
Mieliala juuri nyt. Tehtävänä oli piirtää, maalata tai hyödyntää jotakin muuta materiaalia kuvaamaan juuri sen hetkistä mielialaa ja tunnetta.

Työhyvinvointia luovuudella -valmisteluhankkeessa (2021) keskityttiin työssä olevien kuormittumiseen, uupumisen ennaltaehkäisyyn ja palautumistaitojen parantamiseen. Hankkeessa tapahtuneeseen suunnitteluun kuuluivat kulttuuriläheteprosessi, taide-, kulttuuri- ja luontolähtöisiä menetelmiä hyödyntävät työpajasarjat sekä kulttuurihyvinvoinnin palveluiden välittäjätoiminta. Näissä osa-alueissa hyödynnettiin yhteiskehittämistä. Mukana oli laajasti eri asiantuntijoita ja sidosryhmiä.

Kulttuurilähetteen yhteiskehittämisessä käytiin läpi, kuinka työssä olevia henkilöitä voidaan ohjata luoviin työpajoihin ja mitkä tahot voisivat olla lähetteen käyttäjiä. Mukana kehittämisessä oli edustajia yrityksistä (henkilöstövastaavat), yritysneuvonnasta, työterveyshuollosta, kunnista, hyvinvointialueelta sekä järjestöistä ja luovan alan toimijoista. Vastaavalla tavalla yhteiskehittämistä tehtiin luovien pajojen ja palvelutarjonnan vahvistamiseen liittyvän välitystoiminnan osalta.

Pilottina kokeiltiin luovia työpajoja, joissa yhdistettiin tietopuolista valmennusta ja luovia menetelmiä. Luovat menetelmät syvensivät merkittävästi käsiteltyjä teemoja. Pajoissa käytiin läpi omia voimavaroja sekä työkuormitukseen vaikuttavia tekijöitä ja mietittiin tapoja, joilla voi vaikuttaa positiivisesti omaan palautumiseen. Työpajoissa käytettiin luovia ja taidelähtöisiä menetelmiä sekä hyödynnettiin luonnon hyvinvointivaikutuksia.

Työhyvinvointia luovuudella –hankkeessa pilotoitiin eripituisia luovien työpajojen sarjoja. Piloteissa havaittiin, että neljällä tai viidellä työpajalla voidaan jo päästä toivottuihin vaikutuksiin. Kuormittuneille työntekijöille voidaan suositella pidempiäkin työpajasarjoja. Koronatilanteesta johtuen kaikki pilottityöpajat toteutettiin syksyn 2021 aikana etänä, mikä osoittautui toimivaksi ja jopa toivotuksi työpajojen toteutusmuodoksi.

Työpajoja pidettiin hyödyllisinä ja tarpeellisina. Osallistujilta saatiin erittäin hyvää palautetta, kuten:

– Työskentely on pysäyttänyt huomioimaan asioita, antanut aikaa ja sykäystä itsetutkiskeluun, tuonut työkaluja.
– Olen saanut työpäiviin ja työarkeen lisää puhtia ja jaksamista. Oman itsen armollisuus on lisääntynyt ja sanoisin, että itsensä johtamisen taidot ovat saaneet täyden harppauksen työpajojen myötä eteenpäin.
– Palautumisen keinot tulevat käyttöön enemmän.
– Työpajasarja on antanut upeita keinoja tauottaa työpäivää luvan kanssa, jota kautta oma vireystila ja jaksaminen on parantunut.
– Työkalut hyviä, riittävän ketteriä ja yksinkertaisia.

Luovan alan toimijoiden palvelutarjontaa tarkasteltiin välittäjätoiminnan kehittämiseksi. Luovien alojen toimijoille tehdyn kyselyn perusteella kiinnostus työhyvinvointiin liittyvien palveluiden tarjontaan on hyvä. Lisäksi selvitettiin kiinnostusta taiteilija-konsultti -työparitoimintaan, jota pidettiin myös kiinnostavana.

Palautteet ja kokemukset ovat osoittaneet suuren tarpeen työssä olevien kuormitukseen vähentämiseen ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Näihin tarpeisiin taiteen-, kulttuuri- ja luontolähtöisten menetelmien käyttö vastaa hyvin.

Tällä hetkellä valmistellaan laajempaa hanketta, johon voitaisiin ottaa mukaan erilaisia työyhteisöjä sekä yksittäisiä osallistujia. Valmisteluhanke on osoittanut, että tarvetta ja kiinnostusta jatkolle on.

Työhyvinvointia luovuudella –valmisteluhankeen toteuttivat 3KSavo Oy ja Amusa Suomi Oy. Hankkeen kesto oli 12.4.-31.12.2021. Hankkeen rahoittaja oli Etelä-Savon maakuntaliitto.

Lisätietoja:
projektipäällikkö Tarja Kyllönen, tarja@3ksavo.fi

Artikkelin kuva: Mieliala juuri nyt. Työpajassa yhtenä tehtävänä oli piirtää, maalata tai hyödyntää jotakin muuta materiaalia kuvaamaan juuri sen hetkistä mielialaa ja tunnetta.