Satakunta
Verkoston taustaa
Satakunnan alueverkoston toiminta-alueena on Satakunnan maakunta. Alueella on noin 220 000 asukasta, ja sen keskuskaupungissa Porissa asukkaita on n. 85 000.
Alueverkostoa käynnisteltiin Satakuntaan keväällä 2017 Porin kaupungin vetämän Tuottamalla kuntoon -hankkeen puitteissa. Kulttuuri- ja hyvinvointialojen yhteistyön vahvistaminen oli tullut vahvasti esiin hankkeen keskustelutilaisuuksissa, ja aihepiirille haluttiin enemmän huomiota. Taikusydän vaikutti luonnolliselta kotipesältä.
Satakunnassa on ollut kulttuuritoimijoiden vahvaa verkostoyhteistyötä jo vuodesta 2012 lähtien, jolloin pidettiin ensimmäinen ”tuottajabrunssi”, vapaamuotoinen kulttuuritoimijoiden ammatilliseen verkostoitumiseen ja vertaistukeen tähtäävä lounaspalaveri. Brunsseista muodostui säännöllinen toimintatapa, joka nimettiin Satakunnan Tuottajaverkostoksi.
Joulukuussa 2017 järjestettiin Satakuntaliiton, Tuottamalla kuntoon -hankkeen ja Kallo Worksin yhteistyönä Kulttuurifoorumi, jossa kulttuurihyvinvointi oli vahvana teemana mukana. Seminaarin myötä kerättiin ydintoimijoita suunnittelemaan Satakunnan Taikusydän-alueverkoston toimintaa. Koordinaatiovastuun otti Satakunnan sairaanhoitopiiri, joka koordinoi verkostoa vuoden 2022 lopulle saakka.
Tällä hetkellä (tilanne kesällä 2024) Satakunnan alueverkostoa koordinoi Satakunnan Hyvinvointialue.
Kulttuurihyvinvointityö Satakunnassa
Satakunnassa on paljon tahoja, niin julkisen, yksityisen kuin kolmannen sektorin toimijoita, jotka ovat tehneet vaikuttavaa kulttuurihyvinvointityötä vuosikymmenten ajan. Myös yhteistyötä eri toimijoiden välillä on tehty paljon. Silti kulttuurihyvinvointitoiminnan vaikutukset eivät ole yleisesti tunnettuja, ja kulttuurihyvinvointitoimijoiden resurssit ovat pieniä. Siksi Taikusydän-verkosto pyrkiikin Satakunnan alueella tuomaan toimintaa ja sen vaikutuksia paremmin tunnetuksi ja mahdollistamaan toiminnan jatkumisen, laajenemisen ja kehittymisen.
Verkoston tavoitteet
Satakunnan alueverkoston tavoitteena on kehittää terveyttä ja hyvinvointia edistäviä taide- ja kulttuuripalveluja sekä kulttuurin saavutettavuutta. Verkosto jakaa tietoa, kokemuksia ja osaamista sekä ylläpitää keskustelua alan keskeisistä kysymyksistä.
Verkosto edistää moniammatillista ja monitaiteista yhteistyötä sekä etsii ja jakaa uusia toimintatapoja ja käytänteitä. Verkoston tavoitteena on kulttuurihyvinvointityön juurruttaminen eri organisaatioiden rakenteisiin, kolmannen sektorin kulttuurihyvinvointityötä tekevien toimijoiden toimintaedellytysten parantaminen ja kulttuurihyvinvointityön sekä sen vaikutusten näkyväksi tekeminen.
Verkosto järjestää säännöllisiä verkostotapaamisia.
Verkostossa ovat mukana muun muassa:
- Euran kunta
- Galleria Liisa Ekqvist
- Harjavallan kaupunki
- Karvian kunta
- Kankaanpään kaupunki
- Porin kaupunki
- Porin museot
- Porin kirjasto
- Kulttuuritalo Annis
- Porin lastenkulttuurikeskus
- Porin kulttuuripaja Lumo
- Porin Taiteilijaseura ry
- Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry
- Satakunnan tuottajaverkosto
- Satakunnan ammattikorkeakoulu
- Kankaanpään taidekoulu
- Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKO
- Satakunnan Syöpäyhdistys ry
- Satakunnan yhteisökeskus
- Sataedu
- Satakunnan elävän kuvan keskus ry
- Satakuntaliitto
- Satasirkus
- Satakunnan hyvinvointialue
- Tanssiterapia Piuma
Verkoston toimintaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä vastuuhenkilöön.
Yhteystiedot:
Outi Lähteenlahti
HYTE-koordinaattori, kulttuurihyvinvoinnin edistäminen
Satakunnan hyvinvointialue
outi.lahteenlahti(at)sata.fi
p. 050 473 5264
Päivitetty: 17.6.2024.