Osa 5: Kulttuurihyvinvoinnin soveltaminen omassa työssä

Kulttuurihyvinvointiosaamista tarvitaan monessa eri työtehtävässä. Taidelähtöisiä ja luovia menetelmiä voi kokeilla ja käyttää erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa toimintaympäristöissä. Jotta kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen, tarvitaan monen eri alan ammattilaisten yhteistyötä ja osaamista.

Kulttuurihyvinvointia eri toimintaympäristöissä

Kulttuurihyvinvoinnin parissa voi toimia monessa eri roolissa. Tarvitaan taide- ja kulttuuritoiminnan mahdollistajia, kehittäjiä, toteuttajia, toiminnasta viestijöitä, tutkijoita, välittäjiä ja koordinaattoreita. Tärkeä toimintaa mahdollistava rooli on rahoittajilla ja päätöksentekijöillä.

Hoitaja ja vanha mies, joka maalaa taulua.

Kulttuurihyvinvointiosaamisesta on hyötyä esimerkiksi palvelu- ja asiakasohjauksessa, jossa kartoitetaan asiakkaan palvelutarpeita ja ohjataan erilaisten palveluiden pariin. Osaamista voi käyttää esimerkiksi taiteilijan työssä, vanhustyössä, nuorisotyössä, opettajan työssä, varhaiskasvatuksessa, sairaanhoitajan ja lähihoitajan työssä, kirjastoammattilaisena, lastensuojelussa, sosionomin moninaisissa työtehtävissä, museotyössä, taiteen perusopetuksessa sekä kunnan kulttuuripalveluissa.

Tälle sivulle on koottuna laaja kattaus menetelmäoppaita, vinkkejä ja erilaisia materiaaleja, joista voi saada ideoita ja työkaluja oman kulttuurihyvinvointiosaamisen kehittämiseen. Materiaalit on jaoteltu pääpiirteittäin erilaisten toimintaympäristöjen mukaan, ja materiaaleja ovat tuottaneet lukuisat eri toimijat. Suurin osa materiaaleista on vapaasti käytettävissä ja löydettävissä verkossa. Jos löydät hyvän materiaalin, ota se itsellesi talteen, sillä verkossa olevat materiaalit katoavat toisinaan nopeastikin hankkeiden päätyttyä ja verkkosivujen uudistuessa. Huomaa, että listasta löytyy monenlaisia materiaaleja, joista osa on suunnattu tietyn alan ammattilaisille ja vaatii erityisosaamista, osaa voi hyödyntää laajemmin monenlaisella koulutus- ja kokemustaustalla.

Harjoitus 1

Valitse alla olevasta listasta itseäsi kiinnostava toimintaympäristö klikkaamalla otsikkoa. Tutustu toimintaympäristön materiaaleihin ja pohdi yleisesti, miten voisit hyödyntää taidetta, kulttuuria, taidelähtöisiä ja luovia menetelmiä joko nykyisessä tai tulevassa työssäsi. Kannattaa selata myös muita toimintaympäristöjä, sillä useat oppaat soveltuvat käytettäväksi monenikäisten ja-taustaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa. Pääset takaisin sivun alkuun klikkaamalla selainrivillä takaisin-painiketta (nuoli vasemmalle).

Mieti lisäksi 1-2 konkreettista tilannetta, työtehtävää tai kohtaamista, joissa voisit nykyisessä tai tulevassa työssäsi käyttää taidetta, luovia tai taidelähtöisiä menetelmiä ja miten niitä käyttäisit. Voit myös pohtia, miten voisit mahdollistaa tai ohjata työssäsi ihmisiä taide- ja kulttuuritoiminnan pariin. Millaista yhteistyötä siihen tarvittaisiin?

***

Kulttuurihyvinvointia eri toimintaympäristöissä

1. Yleisesti paljon materiaaleja ja ideoita eri toimintaympäristöihin
2. Neuvolatyö
3. Varhaiskasvatus
4. Sosiaalinen nuorisotyö, etsivä nuorisotyö
5. Kouluissa tehtävä työ
6. Aikuissosiaalityö
7. Yhteisö- ja aluetyö
8. Maahanmuuttajatyö ja kulttuurinen moninaisuus
9. Vammaistyö
10. Seniori- ja vanhustyö
11. Perhetyö ja sukupolvityö
12. Lastensuojelutyö
13. Päihdetyö
14. Mielenterveystyö ja kriisityö
15. Rikosseuraamustyö
16. Organisaatioiden kehittämistyö 
17. Sairaalatyö

1. Yleisesti paljon materiaaleja ja ideoita eri toimintaympäristöihin  

Poydällä on paljon siveltimiä ja pensseleitä.

100 minuuttia taidetta -toimintamalli 

100 minuuttia taidetta -sivustolle on koottu ideoita, inspiraatiota ja esimerkkejä taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisesta. 100 minuuttia taidetta -toimintamalli innostaa kaikenikäisiä ihmisiä osallistumaan taiteeseen ja kulttuuriin vähintään sadan minuutin ajan viikossa. Toimintamalli on kehitetty vuonna 2019 Taiteen edistämiskeskuksen koordinoimassa valtakunnallisessa kampanjassa. 

Tutustu ideoihin sivuilla:  

https://100minuuttiataidetta.taike.fi/ideat/ 


Ohjeita ja odottamattomia aarteita ryhmien luovaan toimintaan 

Odottamattomia aarteita -julkaisu sisältää ideoita luovaan toimintaan: ilmaisuun, vuorovaikutukseen ja erilaisiin ryhmätilanteisiin. Kirjasessa on 55 luovan toiminnan ohjetta esimerkiksi ihmisten tutustumiseen ja erilaisiin ryhmän vuorovaikutustilanteisiin. Toimintaohjeita voi soveltaa eri ikäisten osallistujien kanssa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalojen ympäristöissä. Niissä hyödynnetään tarinoita, kuvia, musiikkia, liikkumista, leikkiä, sanoja, mielikuvia, kekseliäisyyttä, kuuntelua ja ryhmän yhteisen innostuksen löytämistä. 

Huhtinen-Hildén, Laura ja Lamppu, Minna (toim.) (2018): Odottamattomia aarteita: Ilmaisua, leikillisyyttä ja luovaa toimintaa ryhmässä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 

Lue julkaisu verkossa:
https://www.theseus.fi/handle/10024/152798 


Toimii! Hoitajan opas toiminnallisiin menetelmiin 

Toimii! -kirjassa esitellään osallistavia ja toiminnallisia menetelmiä, joissa hyödynnetään musiikkia, draamaa, kuvataidetta, sanataidetta ja liikuntaa. Kirjassa on tehtäviä erilaisille ryhmille: lapsille, nuorille, erilaisille kuntoutujille, ikääntyneille, muistisairaille ja maahanmuuttajille. Uudistetun kirjan toimintakokonaisuuksia voi hyödyntää ilman erityisasiantuntemusta luovista menetelmistä. 

Ala-Vannesluoma Taija et al. (2019): Toimii! Hoitajan opas toiminnallisiin menetelmiin. Edita Publishing Oy. 

Tutustu kirjaan kustantajan sivuilla: 

https://www.editapublishing.fi/tuote/toimii-hoitajan-opas-toiminnallisiin-menetelmiin 


Luovan toiminnan työtapoja sosiaali- ja terveysalalle 

Luovan toiminnan työtavat -kirja on kokoomateos musiikkiin, kuvalliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen, liikkeeseen ja draamaan perustuvista työtavoista. Teoksen tavoitteena on kannustaa käyttämään luovan toiminnan työtapoja sosiaali- ja terveysalalla kaikenikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa. Kirjassa on teoreettista perustietoa ja käytännön harjoituksia työtapojen soveltamiseen eri tilanteissa. 

Karjalainen, Anna Liisa (toim.) (2019): Luovan toiminnan työtavat. Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle. PS-kustannus. 

Tutustu kirjaan kustantajan sivuilla: 

https://www.ps-kustannus.fi/Anna-Liisa-Karjalainen/Luovan-toiminnan-ty%C3%B6tavat.html 


2. Neuvolatyö

Pieni lapsi ja mies lukevat kirjaa.

Lue ja loruttele ääneen lapselle vauvasta lähtien

Lue lapselle -hanke innostaa pienten lasten vanhempia lukemaan ääneen lapsille. Säännöllinen ääneen lukeminen kehittää lapsen sanavarastoa, tukee emotionaalista kehitystä ja vaikuttaa lapsen tulevaan koulumenestykseen ja lukutaitoon. Se vahvistaa myös lapsen ja vanhemman suhdetta, tuo iloa ja yhteistä tekemistä arkeen. Lukukeskuksen koordinoiman hankkeen verkkosivuilta löytyy runsaasti materiaalia sekä kirjavinkkejä niin vanhemmille kuin neuvolan ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön.

Tutustu materiaaleihin:

https://luelapselle.fi/ 


3. Varhaiskasvatus 

Lapsi piirtää sormiväerillä, lähikuva käsistä.

Taidekasvatusta varhaiskasvatuksessa 

Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa -julkaisussa on asiantuntijoiden kirjoituksia eri taiteiden alueilta: mm. musiikki, tanssi, luova liike, lastenkirjallisuus, draama, nukketeatteri, kuvataide ja kädentaidot. Opasta voidaan hyödyntää taidekasvatuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kirja on tarkoitettu varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville ammattilaisille, alan opiskelijoille sekä lasten vanhemmille. 

Ruokonen, Inkeri, Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (2009): Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Iloa, ihmettelyä ja tekemistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 

Lue julkaisu verkossa: 

http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085414 


Sanataidekasvatuksen menetelmäopas varhaiskasvatukseen 

Lastenkirja raollaan -oppaan avulla voi avata taidekasvatuksen ja  kulttuurin kokemisen maailmaa ja toteuttaa sanataidetyöpajan tai taidehetken lasten kanssa. Opas sisältää ohjeet Satuleikki- ja Satuseikkailu- kirjallisuustyöpajoihin. 

 Snellman, Maami (2014): Lastenkirja raollaan – avaa ovet sadulle. Sanataidekasvatuksen menetelmäopas varhaiskasvatukseen. Vantaan sanataidekoulu ja Vantaan lastenkulttuurikeskus (toim.). Vantaan kaupunki/lastenkulttuuri. 

Lue sanataideopas verkossa: 

https://lastenkulttuuri.fi/menetelmaopas/lastenkirja-raollaan-avaa-ovet-sadulle/ 


Ota koppi! – Käsikirja lasten kielen kehityksen ja osallisuuden vahvistamiseen 

Ota koppi -sivusto ja käsikirja sisältää materiaalia eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten kielen kehityksen ja osallisuuden vahvistamiseen. Materiaali tarjoaa toiminnallisia malleja ja vinkkejä kielitietoiseen toimintaan, kielellisten taitojen kehittämiseen sekä oppimisen tukemiseen. Materiaali on laadittu neuvolan, varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen henkilöstölle. Se pohjautuu Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä esi- ja alkuopetuksen opetussuunnitelmiin.  

Tutustu sivustoon ja lue opas verkossa: 

https://www.otakoppi-ohjelma.fi/ 


Musiikki- ja taidetoimintaa ja luovuuteen innostamista 

Sukkasäkkisoittimia ja spontaania kurarumbaa -julkaisu on suunnattu varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville pedagogisen työn tueksi sekä taidetoimintaan ja luovuuteen innostajaksi. Kirja sisältää asiantuntijoiden puheenvuoroja sekä päiväkodin arkeen sovellettavia esimerkkejä. Kirjasta löytyy esimerkkejä myös eri taiteita hyödyntävän musiikkitoiminnan mahdollisuuksista. 

Huhtinen-Hildén, Laura & Lamppu, Minna (toim.) (2019): Sukkasäkkisoittimia ja spontaania kurarumbaa – Luovaa toimintaa varhaiskasvatuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 37. 

Lue julkaisu verkossa: 

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-183-7 


100 leikkiä vauvasta vaariin

100 leikkiä -opas sisältää nimensä mukaisesti sata erilaista leikkiohjetta, jotka sopivat käytettäväksi monenikäisten kanssa. Kirjasta löytyy muun muassa tutustumisleikkejä, ulko- ja sisäleikkejä, sukupolvia yhdistäviä leikkejä, taideleikkejä, laululeikkejä ja luontoleikkejä. Oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri sekä Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen alueellinen kulttuurin kehittämistehtävä. Oppaan on koonnut teatteritoimija Piia Kleimola.

Kleimola, Piia (2020): 100 leikkiä. XAMK INSPIROI 23. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Kouvola.

Lue julkaisu verkossa:

https://urn.fi/URN:ISBN:978–952–344–266–5


4. Sosiaalinen nuorisotyö, etsivä nuorisotyö 

Nuoria iloisia ihmisiä teatteriharjoituksissa, joita valokuvataan.

Omakuva N.Y.T. – taideperustainen toimintamalli nuorille 

Omakuva N.Y.T.taideperustainen kasvuryhmä on kehitetty nuorille, jotka kokevat huolta omasta tai läheisensä mielen hyvinvoinnista. Ryhmänohjausmalli perustuu taiteeseen ja mentalisaatiota tukevaan ohjaajien reflektiiviseen työotteeseen. Malli on kehitetty FinFami Uusimaa ry:n MiMi- ja Space! -projekteissa vuosina 2012–2018. Sivustolla on tietoa ja materiaaleja mallista sekä oppaita ohjaamisen että palvelun järjestämisen tueksi. 

Tutustu toimintamalliin ja oppaisiin: 

https://www.finfamiuusimaa.fi/omakuvanyt/ 


Työkalupakki osallistaviin työmenetelmiin nuorten ryhmätoiminnassa 

Opinnäytetyönä tehty työkalupakki osallistavista ja käytännönläheisistä työmenetelmistä ja -välineistä syrjäytymisuhan alla olevien nuorten ryhmätoiminnassa. Osallistavat työmenetelmät ja -välineet on jaettu työkalupakissa viiteen eri osioon, jotka liittyvät tutustumiseen ja ryhmäytymiseen, itsetuntemukseen, vuorovaikutukseen, arjen hallintaan ja luovuuteen. 

Törmänen, Maija & Ristimella, Aili (2015): Osallistavat työmenetelmät ja -välineet nuorten ryhmätoiminnoissa. Työkalupakki. SOKU – Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen. Lapin ammattikorkeakoulu. 

Tutustu työkalupakkiin: 

http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015112618040 


Taidetoiminta nuorten elämäntaitojen tukena nuorten palveluissa 

Avaimia omaan polkuun – taidetoiminta nuorten elämäntaitojen tukena -opas kuvaa nuorten ohjaus- ja palveluverkostoa ja taiteen paikkaa osana ilman koulutus- ja työpaikkaa olevien nuorten palveluja. Opas on tehty Lasten ja nuorten säätiön Tenhossa, jossa ilman koulutus- tai työpaikkaa olevat nuoret tekivät taidetta kuudella eri paikkakunnalla Suomessa vuosina 2015–2018. Opas on koottu yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Nuorisotutkimusseuran kanssa. 

Stiller, Ira et al. (2018): Avaimia omaan polkuun – taidetoiminta nuorten elämäntaitojen tukena -opas. Lasten ja nuorten säätiö. 

Lue opas verkossa: 

https://www.nuori.fi/toiminta/tenho/opas/ 


Osallistavaa taidetta nuorille 

Osallistavaa taidetta nuorten parissa – työkirja kenttään tutustuvalle -opas on tehty Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa. Oppaassa on tietoa, vinkkejä, tehtäviä, inspiraatiota ja pohdiskelun aiheita nuorten kanssa tehtävään taidetoimintaan. 

Häkkinen, Lotta, Tikkaoja Oona & Linnossuo, Outi (2017): Osallistavaa taidetta nuorten parissa – työkirja kenttään tutustuvalle. Hyvinvoinnin välitystoimisto -hanke. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 27. 

Tutustu oppaaseen: 

https://hyvinvoinnin-valitystoimisto.humak.fi//wp-content/uploads/sites/19/2015/08/Osallistavaa-taidetta-nuorten-parissa-PDF.pdf 


Video-opas ja tehtäviä nuorten työpajoihin 

Kerro se videolla: harjoitteita nuoren yhteistyö­taitojen tueksi -opas tarjoaa liikeilmaisun ja videokuvauksen työvälineitä nuorten osallisuuden ja yhteistyötaitojen vahvistamiseen. Keskiössä on tekemällä ja tutkimalla oppiminen. Harjoitukset kannustavat osallistujia ilmaisemaan ja liikkumaan luovasti matalalla kynnyksellä. Opas on suunnattu opettajille, nuoriso-ohjaajille, sosiaalityöntekijöille ja muille ryhmänohjaajille. Työpajakokonaisuudet on kehitetty Lasten ja nuorten säätiön Huuma-hankkeessa. 

Tutustu videoihin ja tehtäviin: 

https://www.nuori.fi/toiminta/huuma/kerro-se-videolla/ 


5. Kouluissa tehtävä työ

Ryhmä lapsia nauttii yhdessä draamatyöpajasta.

Monitaiteisen taidekasvatuksen menetelmäopas 

Taidetta pitkin ja poikin -oppaassa kuvataan taidekasvatuksen toimintamallia. Oppaassa esitellään menetelmää ja annetaan vinkkejä monitaiteisen taidekasvatuskokonaisuuden järjestäjille, kuten opettajille, taideohjaajille ja kulttuurituottajille. Oppaassa on myös käytännön harjoituksia eri taiteenaloilta. Oppaan on tuottanut Jyväskylän seudulla toimiva Kulttuuriaitta-verkosto. 

Taidetta pitkin ja poikin. Menetelmäopas. Monitaiteista taidekasvatusta alakouluihin. Kulttuuriaitta (2010). 

Tutustu oppaaseen ja toimintamalliin: 

https://www.lastenkulttuuri.fi/wp-content/uploads/2016/02/jkl_taidettapitkinjapoikinopas_pieni.pdf 


Vuorovaikutustaitoja ja kiusaamistilanteiden ennaltaehkäisyä nuorille 

Kiitos kaveruudelle -draamakäsikirjaan on koottu osallistavia ja eri vaativuustasoisia draamaharjoituksia, joita voidaan toteuttaa kouluissa, 

nuorisotyössä tai vaikka harrastusporukoissa. Harjoituksista saa apua ja ideoita tunne-, kaveri- ja vuorovaikutustaitojen käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa. Kuopion kaupungin sivuilla voi tutustua Kiitos kaveruudelle -draamatoimintaan ja ladata käsikirjan. 

Marin, Anni (2017): Kiitos kaveruudelle -käsikirja. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen ohjaajan opas. Kuopion kaupunki, kulttuuriin aktivointi. 

Tutustu toimintaan ja lataa käsikirja: 

https://www.kuopio.fi/kiitos-kaveruudelle 


Tanssia ja draamaa – menetelmäopas erityistä tukea tarvitseville nuorille 

Asenteella! – tanssi- ja draamataidepajojen menetelmäoppaassa esitellään kaksi taidetyöpajaa erityisen tuen ryhmälle. Oppaasta voi löytää ideoita ryhmille, joissa on esimerkiksi kehityksen ja oppimisen vaikeuksia, puheentuottamisen ongelmia ja liikkumista rajoittavia tekijöitä. Työpajojen tavoitteena on ollut muun muassa lasten ja nuorten omien voimavarojen vahvistaminen ja itseluottamuksen lisääminen. 

Asenteella! – tanssi- ja draamataidepajojen menetelmäopas erityistä tukea tarvitseville nuorille Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku (2013). 

Lue opas verkossa: 

https://www.lastenkulttuuri.fi/blog/menetelmaopas/asenteella-tanssi-ja-draamataidepajojen-menetelmaopas-erityista-tukea-tarvitseville-nuorille/ 


Voimauttava valokuvatyöpaja nuorille 

Voimauttava valokuvatyöpajamenetelmä -opas käsittelee voimauttavaa valokuvausta ja sen työpajamalleja, joita opettajat voivat hyödyntää työssään. Aiheena on omakuvat ja opas esittelee näkökulmia voimauttavaan valokuvaukseen. Mukana on myös kirjoitustehtäviä. 

Koljonen, Heidi (2008): Voimauttava valokuvatyöpajamenetelmä. Annantalon taidekeskus, Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. 

Lue opas verkossa: 

https://lastenkulttuuri.fi/menetelmaopas/voimauttava-valokuvatyopajamenetelma/ 


Draaman työtapojen käyttö yläkouluopetuksessa 

Kokeillaan itse – opas draaman työtapojen käyttöön yläkouluopetuksessa esittelee esimerkkejä toiminnallisista ja draaman työtavoista eri oppiaineiden opettamisessa. Opas on toteutettu osana Osaavat opettajat – onnelliset oppijat -hanketta, jonka yhtenä osa-alueena oli tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen draaman keinoin osana yläkoulun oppiaineita. 

Marin, Anni & Swahn, Sanni (2018): Kokeillaan itse. Opas draaman työtapojen käyttöön yläkouluopetuksessa. Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue. 

Lataa opas Kuopion kaupungin sivuilta: 

https://www.kuopio.fi/kiitos-kaveruudelle 


Taidelähtöiset menetelmät tunne- ja turvataitokasvatuksessa 

Taidelähtöisten menetelmien hyödyntäminen koulun tunne- ja turvataitokasvatuksessa on opinnäytetyönä tehty kehittämistyö, jossa luodaan uusi toimintatapa ja otetaan käyttöön taidelähtöiset menetelmät yhteisöllisen oppilashuollon toteuttamisessa. Tunne- ja turvataitokasvatuksella on tuettu lasten sosiaalisia taitoja, minäkuvaa, itsetuntoa ja osallisuutta. Ryhmätyöskentelyllä on ollut merkittävä rooli prosessin toteuttamisessa. 

Heiskanen, Elina (2019): Taidelähtöisten menetelmien hyödyntäminen koulun tunne- ja turvataitokasvatuksessa. Yhteisöllisen oppilashuollon kehittämistyö. Hämeen ammattikorkeakoulu (ylempi AMK). 

Lue julkaisu verkossa: 

https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019062817587 


100 leikkiä vauvasta vaariin

100 leikkiä -opas sisältää nimensä mukaisesti sata erilaista leikkiohjetta, jotka sopivat käytettäväksi monenikäisten kanssa. Kirjasta löytyy muun muassa tutustumisleikkejä, ulko- ja sisäleikkejä, sukupolvia yhdistäviä leikkejä, taideleikkejä, laululeikkejä ja luontoleikkejä. Oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri sekä Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen alueellinen kulttuurin kehittämistehtävä. Oppaan on koonnut teatteritoimija Piia Kleimola.

Kleimola, Piia (2020): 100 leikkiä. XAMK INSPIROI 23. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Kouvola.

Lue julkaisu verkossa:

https://urn.fi/URN:ISBN:978–952–344–266–5


6. Aikuissosiaalityö 

Nuori henkilö rrummuttaa kuulokkeet päässään.

Kohtaamistaiteen menetelmiä 

Kohtaamistaide -käsikirjaan on koottu Kohtaamistaiteen ohjaajakoulutuksessa käsiteltävät aiheet. Kohtaamistaide on ryhmämuotoista kuvataidetoimintaa, josta voi saada tukea erilaisissa elämäntilanteissa. Kohtaamistaiteessa ihminen nähdään yhteisönsä jäsenenä ja toiminnassa korostuu kaikkien aistien käyttäminen. Kohtaamistaide pohjautuu japanilaiseen Clinical Art -systeemiin. 

Pusa, Tiina (2014): Kohtaamistaide. Käsikirja ohjaajille. Laurea-ammattikorkeakoulu. 

Lue julkaisu verkossa: 

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-332-6 


Osallistavan taiteen ryhmänohjaustaitoja 

Vuorovaikutus osallistavan taiteen ryhmänohjauksessa – työkirja aloittelevalle ryhmänohjaajalle -opas on tehty Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa. Oppaan tavoitteena on tukea aloittelevaa osallistavan taiteen toimijaa ja siinä keskitytään ohjaustilanteisiin, joissa ollaan yhdessä ihmisten kanssa taiteen äärellä. Oppaassa on kokemusperäistä tietoa ja tehtäviä. 

Häkkinen, Lotta, Tikkaoja Oona & Linnossuo, Outi (2016): Vuorovaikutus osallistavan taiteen ryhmänohjauksessa. Työkirja aloittelevalle ryhmänohjaajalle. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 26. 

Tutustu oppaaseen: 

https://hyvinvoinnin-valitystoimisto.humak.fi//wp-content/uploads/sites/19/2016/12/Vuorovaikutusopas-WEB.pdf 


Teatterin menetelmät osana kuntoutusta 

Kotiteatteriprojekti -loppuraportti on tuotettu THEATRE-hankkeessa (Teatteri toipumisen välineenä: Mielenterveyskuntoutujat teatterin tekijöinä sosiaalipsykiatrisen kuntoutuksen ja asumispalvelujen kehittämisen kentillä). Hankkeessa toteutettiin teatterityöpajoja asumispalveluyksiköissä, joiden pohjalta luotiin esitys. Hankkeessa tutkittiin teatterin keinoin asukkaiden ja asumispalveluyksiköissä työskentelevien ihmisten ajatuksia ja kokemuksia kodista. 

Jäntti, Saara & Loisa, Janne (toim.) (2018): Kotiteatteriprojekti – teatteri toipumisen välineenä -hankkeen loppuraportti. 

Lue raportti: 

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7679-8 


7. Yhteisö- ja aluetyö  

Katumaalausta.

EVIVA – Esimerkkejä ja palvelukokeiluja virikkeellisen vapaa-ajan suunnitteluun

EVIVA oli Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan yhteinen asukkaiden hyvinvointiin ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämiseen tähtäävä toimintaohjelma vuosina 2011–2015. Toimintaohjelmassa keskityttiin erityisesti alue-ja lähiötyöhön. EVIVA-kirjassa esitellään eri kohderyhmälle toteutettuja palvelukokeiluja sekä annetaan vinkkejä osallisuuden tukemiseen, yhteistyöhön ja asukkaiden tavoittamiseen. Kirjassa esitellään mm. Taidetalkkaritoiminta, osallistavat kulttuurikuntoilureitit, vapaa-aikaräätälit, Unelmieni kotikulmat -toiminta, vapaa-aikaohjaajan vastaanotto, lähiösirkus sekä kirjakaveritoiminta.

EVIVA-kirja. Esimerkkejä virikkeellisen vapaa-ajan suunnitteluun. 2015. Turun kaupunki.

Tutustu kirjaan:

Eviva-kirja (2015)


Luontotoimintaan liittyviä menetelmiä  

Luontosivustolla on luontoon liittyvää tietoa ja tekemistä ja harjoituksia eri vuodenajoille. Luontosivusto on luotu Miina Sillanpään Säätiön Kuu kiurusta kesään -hankkeessa. Sivusto on kehitetty yhdessä omaishoitoperheiden ja vapaaehtoisten kanssa. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Omaishoitajaliitto, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Sininauhaliiton Vihreä Veräjä. 

Tutustu Luontosivustoon: 

https://www.luontosivusto.fi/ 


Kokemuksia kunta- ja aluetaiteilija- sekä lähiöhankkeista

Tavoittako taide? -teos kuvaa kuudentoista eri puolilla Suomea toteutetun hankkeen kokemusten kautta sitä, miten taidetta ja kulttuuria voidaan hyödyntää yhteisöjen aktivointityössä, lähiöiden kehittämisessä, hyvinvointia tukevassa työssä sekä aluesuunnittelussa. Se avaa ammattitaiteilijoiden moninaisia työnkuvia näissä tehtävissä ja valottaa toiminnan merkityksiä niin taiteilijoiden, kuntien kuin yleisöjenkin näkökulmista. Teoksessa pohditaan lisäksi, miten osallistavaa taide- ja kulttuuritoimintaa voitaisiin juurruttaa osaksi kuntien ja muiden toimijoiden rakenteita.

Hautio, Minna (toim.) (2016): Tavoittaako taide? Kokemuksia kunta- ja aluetaiteilija- sekä lähiöhankkeista. Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Lue julkaisu:

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-456-249-2


8. Maahanmuuttajatyö ja kulttuurinen moninaisuus 

Lähikuva arfikkalaisista rummuista ja käsistä, jotka rummuttavat niitä.

Pelejä ja draamamenetelmiä monikulttuuriseen toimintaan 

KAMU-hankkeen sivuilla on materiaaleja, joita voi hyödyntää maahanmuuttajataustaisten ryhmätoiminnassa tai muiden ryhmien ohjaamisessa. KAMU-hankkeessa kehitettiin toiminnallisia pelejä, jotka huomioivat kulttuurieroja ja erilaisia oppimisen haasteita. Pelit soveltuvat maahanmuuttajien kotoutumisen ja kielenoppimisen sekä kohtauttamisen ja ryhmäytymisen tukemiseen. Tutustu esimerkiksi Pelisujuttaja-oppaaseen, josta saa tietoa ja vinkkejä KAMU-pelien käyttämiseen. 

Piekkari, Jouni & Räsänen, Juho (2014): Pelisujuttajan opas. KAMU-pelejä kotoutumiseen ja kohtaamiseen. Metropolia/KAMU – Kaveriohjausta maahanmuuttajille -hanke. 

Tutustu materiaaleihin verkossa: 

http://kamu.metropolia.fi/materiaalit/ 


Maahanmuuttajataustaisten ryhmien ohjaaminen 

Puhutaan kotoutumisesta -oppaassa on tietoa, erilaisia teemoja ja toiminnallisia tehtäviä maahanmuuttajataustaisten ryhmien ohjaamiseen. Opas on tuotettu Väestöliiton Kotipuu-toiminnassa osana Monikulttuurista osaamiskeskusta. 

Kerkkänen, Heikki (toim.) (2014): Puhutaan kotoutumisesta. Ryhmänohjaajan opas. Väestöliiton Kotipuu. Väestöliitto. 

Tutustu oppaaseen verkossa: 

https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2020/11/c351f36e-kotipuu_ryhmaopas2014_painoon.pdf 


Kehollisia ja pelillisiä menetelmiä maahanmuuttajataustaisiin ryhmiin 

Kepeli -sivustolla on monenlaisia materiaaleja ja oppaita maahanmuuttajataustaisten ryhmien ohjaamiseen. Kepeli – Kotoutumista kehollisilla ja pelillisillä menetelmillä -hankkeessa koottiin ja kehitettiin kotoutumista edistäviä harjoitteita. Kepelin harjoitteet soveltuvat erityisesti maahanmuuttajaryhmille, joissa suomen kielitaito ei ole vielä vahva. Toiminnallisissa harjoitteissa hyödynnetään kehollisia ja pelillisiä lähestymistapoja. Harjoitteiden tavoitteena on mm. vahvistaa suomen kielitaitoa, yhteiskuntatietoutta, elämänhallintaa, ryhmätyötaitoja ja itsetuntemusta.  

Tutustu materiaaleihin verkossa: 

http://kepeli.metropolia.fi/materiaali/ 


Harjoitteita kielen oppimiseen maahanmuuttajanuorten kanssa 

Harjoitteita kielen oppimiseen -oppaissa esitellään kielen oppimista tukevia soveltavan taiteen harjoitteita, joita käytettiin Lasten ja nuorten säätiön Kotio-hankkeen taidetyöpajoissa vuosina 2017–2019. Oppaiden ryhmille suunnatut toiminnalliset harjoitukset ovat suunnitelleet ja koonneet hankkeessa työskennelleet ammattitaiteilijat. 

Harjoitteita kielen oppimiseen maahanmuuttajanuorten kanssa työskenteleville. Taidelajit: musiikki sekä kuvataide ja teatteri (2019). 

Tutustu oppaisiin verkossa: 

https://www.nuori.fi/2019/11/06/harjoitteita-kielenoppimiseen-oppaat/  


Sirkusharjoitteita kielenoppimiseen ja kotoutumiseen 

Sirkusharjoitteita kielenoppimisen ja kotoutumisen tueksi -sivustolle on kerätty erilaisia sosiaalisessa sirkuksessa käytettäviä harjoitteita, jotka sopivat erityisesti maahanmuuttajaryhmien käyttöön. Harjoitteet on kerätty Lasten ja nuorten säätiön Sirkuksesta siivet elämään -hankkeessa työskennelleiltä sirkusohjaajilta. Sivustolla on myös tietoa opettajille, ryhmänohjaajille ja taiteilijaohjaajille maahanmuuttajaryhmien ohjaamiseen. 

Tutustu materiaaleihin verkossa: 

https://www.nuori.fi/2020/08/11/sirkusharjoitteita-kielenoppimisen-ja-kotoutumisen-tueksi/  


Luovia menetelmiä ryhmätoimintaan ja kotoutumisen tueksi 

TAIDA! -julkaisussa esitellään muun muassa draaman, kirjoittamisen, sanataiteen, valokuvauksen ja liikkeen menetelmiä ja työpajatoimintaa. TAIDA! – Luovat menetelmät maahanmuuttajien ja nuorten elämänpolulla -hankkeessa järjestettiin taidelähtöistä toimintaa nuorille ja työikäisille maahanmuuttajille, yksilöllisesti ja ryhmissä. Tavoitteena oli tuoda luovat menetelmät sosiaalisen kuntoutuksen ja kotouttamisen palveluiden tueksi ja lisätä tietoutta luovan toiminnan hyvinvointivaikutuksista. 

Tutustu oppaaseen verkossa: 

https://ksak.fi/wp-content/uploads/2021/11/TAIDA_loppujulkaisu.pdf 


9. Vammaistyö 

Pyörätuolissa oleva mies tanssii ja nauttii kuulokkeiden kautta musiikista.

Oppaita erityistaidetoiminnan tekijöille ja toimijoille 

Kettuki ry:n -oppaissa on tietoa taidetoiminnasta erityisen tuen tarpeen tekijöille, vammaispalveluiden palveluntuottajille sekä erityistaidetoiminnan parissa työtä tekeville taide-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan toimijoille ja opiskelijoille. Kettuki toimii erityistaidetoiminnan kentän edunvalvojana ja alan valtakunnallisena asiantuntijaverkostona sekä edustaa erityistä tukea tarvitsevia taiteen tekijöitä Suomessa. 

Yhdenvertainen taide – hyviä kysymyksiä ja käytäntöjä. Kettuki ry (2022). 

Taidestudiotoiminta – taiteilijuutta, osallisuutta ja työllistymistä edistävä toimintamalli. Kettuki ry (2019). 

Opas taiteilijalle. Kettuki ry (2020). 

Tutustu oppaisiin verkossa: 

https://kettuki.fi/oppaat/ 


Teatterin menetelmiä kehitysvammaisten ryhmätoimintaan 

Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -oppaassa esitellään teatterin menetelmiä ryhmätyöskentelyn, osallisuuden ja vuorovaikutustaitojen vahvistamisen näkökulmasta. Tukiliiton sivuilla kerrotaan myös kehitysvammaisille suunnatusta Teatterista voimaa vuorovaikutukseen -toiminnasta. 

Mäkipää, Petri, et al.: Teatterista voimaa vuorovaikutukseen. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. 

Tutustu toimintaan ja lataa opas verkossa: 

https://www.tukiliitto.fi/toiminta/aikuiset/teatterista-voimaa-vuorovaikutukseen/ 


10. Seniori- ja vanhustyö 

Ryhmä senioreita laulaa yhdessä.

Ideoita arjen kulttuurihetkiin eri aihepiireistä 

Arjen kulttuurin ideakansio vanhustyöhön -oppaassa on vinkkejä, miten hoitajat tai omaiset voivat luoda arjen kulttuuria ikäihmisten kanssa esimerkiksi hoivakodissa, palvelutalossa ja päivätoiminnassa. Arjen kulttuuri on moniaistista, muistoja ja tunteita herättävää sekä yhteisten kokemusten jakamiseen kannustavaa toimintaa. Oppaassa on erilaisia aihepiirejä: luonto, kirjallisuus, kuvataide, musiikki, liikunta, valokuva, kädentaidot, arjen askareet, ruoka, mielenrauha ja aistit. 

Arjen kulttuurin ideakansio (2015). Kulttuurin keinoin muistisairauden haasteita päin -projekti 2012–2014. Salon Muistiyhdistys ry. 

Tutustu oppaaseen verkossa: 

https://www.muistiliitto.fi/application/files/5115/8452/1928/Ideakansio_Salon_Muistiyhdistys.pdf 


Nukketeatterin menetelmiä vuorovaikutuksen tueksi 

Kohtaamisia nukketeatterin keinoin -opas tarjoaa käytännön neuvoja ja näkökulmia, miksi ja miten nukketeatteria voi käyttää vuorovaikutuksen tukena esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen toimintaympäristöissä. Nukketeatterin eri muotoja voidaan hyödyntää ihmisten kanssa esimerkiksi sellaisissa elämäntilanteissa, joissa omia tunteita ja ajatuksia on vaikea ilmaista sanallisesti. 

Halme, Roosa & Susi, Marja (2017): Kohtaamisia nukketeatterin keinoin. Kokemuksia vuorovaikutteisesta nukketeatterista. 

Lue opas verkossa: 

https://auraofpuppets.com/hallinta/wp-content/uploads/2018/01/KohtaamisiaNK_screen.pdf  


Ideoita ja aineistoja aikuisten ja ikääntyneiden ryhmätoimintaan 

Ryhmärenki -sivustolla on ryhmätoimintaan suunnattuja materiaaleja eri aihepiireistä: kysymys-, tieto- ja kuvakortteja, pelejä, visoja ja muistoja herättäviä valokuvia. Aineistot sopivat ikääntyneiden ja muiden ryhmien ohjaukseen, esimerkiksi tutustumiseen, ryhmäytymiseen, aivojumppaan ja muuhun yhteiseen tekemiseen. 

Tutustu materiaaleihin verkossa: 

https://ryhmarenki.fi/ 


Aineistopankki ikääntyneiden ryhmä- ja viriketoimintaan 

Vahvike -sivusto on avoin ja maksuton aineistopankki ikääntyneiden ryhmä- ja viriketoiminnan tukemiseen palvelutaloissa, hoivakodeissa, erilaisissa ryhmissä, kerhoissa ja yksityiskodeissa. Vahvike on Vanhustyön keskusliiton verkkopalvelu, joka sisältää toimintaideoita ja hankkeiden tuloksia, kuten muisteluaineistoja, kognitiivisia harjoitusmateriaaleja, vuodenkiertoon liittyviä materiaaleja, korttisarjoja, kuvapankin ja kirjallisuutta. 

Tutustu materiaaleihin verkossa: 

https://www.vahvike.fi/ 


Vinkkejä arjen taide- ja kulttuurihetkiin 

Taideaviisi – vinkkejä arjen kulttuurisiin hetkiin (2021) on julkaisu, jossa on vinkkejä, miten arkea voidaan elävöittää ja hyvinvointia lisätä taiteen ja kulttuurin keinoin. Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Kortteleihin kulttuuria sekä Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Kulttuuria minulle -hankkeiden yhdessä tuottama julkaisu sopii käytettäväksi yksin, kaksin tai ryhmän kanssa. 

Lue julkaisu Vahvike-sivustolla: 

https://www.vahvike.fi/fi/kirjallisuus/kirja/taideaviisi 


Lue minulle – Vinkkejä aikuisten yhteisiin lukuhetkiin

Lue minulle -oppaan tarkoitus on rohkaista aikuisia lukemaan toisilleen. Se tarjoaa vinkkejä erityisesti vapaaehtoistyötä tekeville hoivakoteihin, mutta yhtä hyvin sitä voivat hyödyntää sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Opas sisältää käyännön neuvoja onnistuneisiin lukuhetkiin, lukuhetkien rikastamiseen, vinkkejä keskustelun aloittamiseen sekä kirjavinkkejä ääneenlukijoille.

Mäkelin, Henna (2020): Lue minulle – Vinkkejä aikuisten yhteisiin lukuhetkiin. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

Lue julkaisu verkossa:

https://www.xamk.fi/wp-content/uploads/2020/03/lue_minulle_2022_xamk_netti.pdf 


Kulttuurinen vanhustyö -videot, Helsingin kaupunki

Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala on julkaissut kaksi kulttuurisesta vanhustyöstä kertovaa videota. Videosarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan, miten kulttuuri ja luovuus voivat tukea hyvää elämää sekä kulttuurioikeuksien toteutumista.

Katso video 1 Youtubesta:

https://youtu.be/HNW2GXH9VQw 

Videosarjan toisessa osassa kulttuurista vanhustyötä lähestytään moniammatillisen yhteistyön kautta. Kulttuurisessa vanhustyössä kulttuuri ymmärretään laajasti. Katso videolta, miten kulttuuri ja luovuus ovat esimerkiksi kotihoidossa läsnä, mitä tekee kulttuuriohjaaja ja mikä on johtajan vastuu.

Katso video 2 Youtubesta:

https://youtu.be/GYmbvFCBkyg


11. Perhetyö ja sukupolvityö 

Vanha nainen ja tyttö kuuntelevat yhdessä kuulokkeilla musiikkia.

Taidetoimintaa lapsille ja vanhuksille 

Arjen sankarit – tarinoita elämän matkalta -opas sisältää vinkkejä ja esimerkkejä, kuinka suunnitella ja toteuttaa yhteisiä ja erillisiä taidetyöpajoja lapsille ja vanhuksille. Opas on suunnattu työpajaohjaajille, varhaiskasvattajille, opettajille ja seniori-ikäisten kanssa työskenteleville. Oppaan menetelmien avulla voidaan virittää yhteistoimintaa päiväkodin ja päiväkeskuksen välille. Tavoitteena on madaltaa kynnystä käyttää taiteen keinoja sekä ammattitaiteilijoiden avustuksella että omaehtoisesti. 

Arjen sankarit – tarinoita elämän matkalta. Menetelmiä lasten ja vanhusten yhteisiin taidetyöpajoihin. Jyväskylän kaupunki/Kulttuuriaitta (2015).  

Lue opas verkossa: 

https://lastenkulttuuri.fi/menetelmaopas/arjen-sankarit/ 


Osallistava taide sukupolvityössä 

Tatu ja Sote sukupolvityössä -opas on tehty Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa. Sukupolvityöllä tarkoitetaan eri-ikäisten välistä, vuorovaikutteista, yhteisöllistä toimintaa. Oppaassa tuodaan esille, mitä sukupolvityön suunnittelussa kannattaa huomioida ja esitellään sukupolvityön projekteja, jotka on toteutettu osallistavan taiteen menetelmillä. 

Helander, Sarianne, Linnossuo, Outi & Tikkaoja, Oona (2018): Tatu ja Sote sukupolvityössä. Ideoita eri-ikäisten yhteistoimintaan osallistavan taiteen keinoin. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 43. 

Tutustu oppaaseen: 

https://hyvinvoinnin-valitystoimisto.humak.fi//wp-content/uploads/sites/19/2018/01/TatuSoteTyokirjaSukupolvityo-web.pdf 


12.  Lastensuojelutyö 

Lapsi katsoo ulos ikkunaan maalatun sateenkaaren läpi.

Luovaa itseilmaisua ja tarinoita vanhemmaksi kasvamisesta 

Vanhemmaksi kasvun tarina – Luovan ryhmätoiminnan kehittäminen oppaaksi -opinnäytetyö on toteutettu toiminnallisena kehittämishankkeena. Hankkeessa tehtävänä oli kehittää työväline, jonka avulla voidaan käsitellä vanhemmaksi kasvuun liittyviä aiheita luovin itseilmaisullisin menetelmin, parantaa vanhempien reflektointikykyä sekä tuoda näkyviin jokaisen oma yksilöllinen tarina vanhemmaksi kasvusta. Opasta voi käyttää työvälineenä esimerkiksi päihdekuntoutuksen vanhempien ryhmissä ja soveltaa myös yksittäisiä menetelmiä omassa työssä. 

Siik, Carita & Vehanen, Sofia (2014): Vanhemmaksi kasvun tarina. Luovan ryhmätoiminnan kehittäminen oppaaksi. Turun ammattikorkeakoulu. 

Lue opinnäytetyö verkossa: 

http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405147867 


Taiteilija lastensuojelutyössä 

Taiteilija lastensuojelutyössä -julkaisussa kuvataan monitaiteilijan työskentelyä ja taideprojektia Lohjan kaupungin Ojamon perhetukikeskuksessa. Julkaisu antaa myös tietoa taiteilijan työstä käytännössä ja taiteilijan palkkaamisesta organisaatioon. 

Kainulainen, Pekka (2021): Taiteilija lastensuojelutyössä. Taiteen edistämiskeskus, Helsinki. 

Lue opas verkossa: 

https://www.taike.fi/documents/10921/1094274/Taiteilija+lastensuojeluty%C3%B6ss%C3%A4+2021/002f0a32-2b69-3544-aafc-3d7640ef7492  


 13. Päihdetyö 

Mies istuu yksin nurkassa.

Tietoa ja taidetoimintaa päihdetyössä 

Taide päihdetyössä -opas on tehty Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa. Oppaassa on tietoa päihdetyön käsitteistä sekä päihdetyön toimintaympäristöistä ja asiakaskunnasta. Oppaassa lähestytään päihdetyötä osallistavan taiteen näkökulmasta. 

Laaksonen-Sassa, Mari, Linnossuo, Outi & Tikkaoja, Oona (2018): Taide päihdetyössä. Työkirja toiminnan suunnitteluun. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 36. 

Tutustu oppaaseen: 

https://hyvinvoinnin-valitystoimisto.humak.fi//wp-content/uploads/sites/19/2018/01/Paihdetyo-opas-web.pdf 


 14.  Mielenterveystyö ja kriisityö 

Maalaus, jossa silhuettimaisten päiden läpi näkyy kaukana portailla ihmishahmo.

Pakolaistaustaisten mielenterveyden edistäminen 

Serene-toiminnan materiaalit antavat tietoa useilla eri kielillä toiminnasta, jota tehdään pakolaisena tai turvapaikanhakijana maahan muuttaneiden kanssa. Lounais-Suomen mielenterveys ry:n ja Turun kriisikeskuksen sivuilla esitellään toiminnallisia, mielenterveyttä tukevia ryhmätoimintoja vastaanottokeskuksiin luonnon, taiteen ja rentoutuksen teemoilla. Sivuilla on myös monikielistä materiaalia hyvinvoinnin tueksi. 

Tutustu toimintaan ja oppaisiin: 

https://www.mielenterveysseurat.fi/turku/materiaalit/serenen-materiaalit/ 


Materiaaleja ja oppaita mielen hyvinvoinnin tukemiseen 

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n sivuilla on materiaaleja mielenterveyden ja mielen hyvinvoinnin tueksi eri aihepiireistä ja niitä voi etsiä hakusanoilla. Mieli ry julkaisee sekä maksuttomia että maksullisia lehtiä, esitteitä, työvälineitä ja oppaita. Sivuilla on ladattavissa esimerkiksi Löydä oma tarinasi – ryhmänohjaajan opas nuorten aikuisten vertaistukiryhmiin. 

Tutustu materiaaleihin: 

https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/ 


Vertaisryhmänohjausta soveltavan taiteen keinoin 

Taiteen Sulattamo ry:n Soveltavan taiteen vertaisryhmänohjaaja -koulutusmallin avulla koulutetaan soveltavan taiteen vertaisryhmänohjaajia, jotka käyttävät toimintamenetelminään erilaisia taiteen muotoja. Koulutusmallista tehty pedagoginen opas on suunnattu mallia soveltaville kouluttajille. Julkaisu sisältää koulutusmallin sekä prosessikuvauksen hankkeen työntekijöiden matkasta työtiiminä ja soveltavan taiteen vertaistoiminnan kehittäjinä. Mukana on myös kokemuksia ja näkökulmia soveltavaan taiteeseen. 

Hoppi, Jenni & Mansikkala, Mikaela (2021): Soveltavan taiteen vertaisryhmänohjaaja -koulutusmalli. Taiteen Sulattamo ry. 

Tutustu koulutukseen ja julkaisuun: 

https://taiteensulattamo.fi/soveltavan-taiteen-vertaisryhmanohjaaja-koulutusmalli/


Mielenterveyden keskusliiton materiaalipankki mielenterveyden haasteiden kanssa selviämiseen ja mielen hyvinvoinnin tukemiseen

Materiaalipankkiin on koottu laajasti Mielenterveyden keskusliiton tuottamia videoita, podcasteja, oppaita ja erilaisia tehtäviä, joita voi hyödyntää niin henkilökohtaiseen kuin ammatilliseenkin käyttöön. Pankkia täydennetään jatkuvasti uusilla ja päivitetyillä sisällöillä.

Materiaalipankin tehtävien avulla voi pohdiskella omia voimia, arvoja, itsemyötätuntoa, unelmia, hyvän huomaamista ja tunteita, ja ne voivat auttaa keskittymään läsnäoloon juuri tässä ja nyt. Materiaalipankista löytyy matalan kynnyksen helppoja liikunta-, luonto ja taidelähtöisiä harjoituksia kuten hyvä mielen soittolistaus ja voimia valokuvalla sekä Seela Sellan ääneen lukemia Käännekohta-kirjoituskilpailun tekstejä.

Tutustu materiaalipankkiin:

https://www.mtkl.fi/materiaalipankki/


15. Rikosseuraamustyö 

Teatteriesiintyjiä näyttämöllä selin katsojaan.

Tutkimus vankilateatterista ja sen vaikutuksista 

Vankilateatterin vaikutukset ja vaikuttavuus -tutkimuksessa kartoitetaan suomalaisen vankilateatterin pioneerin, Taittuu ry:n, toiminnan vaikutuksia vankiosallistujien kuntoutumiseen ja yhteiskuntaan integroitumiseen. Tutkimuksessa luodaan yleiskatsaus vankilateatterin historiaan, levinneisyyteen, metodologiaan ja aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Tavoitteena on, että myös muut soveltavan teatterin ammattilaiset sekä kuntoutuksen ja vankeinhoidon ammattilaiset, voivat hyödyntää tutkimusta omassa työssään. 

Menard, Laura (2018): Vankilateatterin vaikutukset ja vaikuttavuus. Taittuu ry:n esteettis–eettinen työtapa vankien kuntoutuksessa. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 2/2018. 

Lue julkaisu verkossa: 

https://researchportal.helsinki.fi/en/publications/vankilateatterin-vaikutukset-ja-vaikuttavuus-taittuu-ryn-esteetti 


16. Organisaatioiden kehittämistyö 

Savea työpöydällä.

Taidetta työn kehittämiseen

Artikkelikokoelma Taidetta työn kehittämiseen kokoaa yhteen taidelähtöisiä menetelmiä ja kokemuksia niiden hyödyntämisestä henkilöstö- ja tiimikehittämisessä, esimiestyössä, työyhteisön ja asiakkaiden toiminnan yhteiskehittämisessä, peruskoulussa, mielenterveyskuntoutumisessa, järjestötyössä, psykogeriatriassa sekä henkilökohtaisesta näkökulmasta ja tutkimuksen kautta lähestyen.

Horn, Helena & Vapalahti, Kati (toim.) (2017): Taidetta työn kehittämiseen. XAMK kehittää 8. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Mikkeli.

Lue julkaisu:

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-015-9 


17. Sairaalatyö

Muusikko soittaa kitaraa sairaalassa.
Kuva: Turun AMK:n Taideakatemia, Jenni Laaksonen.

Sairaalamuusikon työ

Sairaalamusiikki – Elävän musiikin merkityksestä sairaalaympäristössä -videolla sairaalamuusikot ja lääkäri kertovat käsityksistään ja kokemuksistaan sairaalassa työskentelystä musiikin keinoin.

Katso video Youtubesta:

https://www.youtube.com/watch?v=L40jcmljl8w 


Osallistavaa taidetta Keski-Suomen Sairaala Novassa

Osallistavalla taiteella tarkoitetaan Sairaala Novassa taidetta, jossa potilas, henkilökunta, omainen tai sairaalan yhteistyöverkostot osallistuvat taiteen tekemisen prosessiin: valmisteluun, suunnitteluun, toteutukseen tai lopputyöhön. Sairaala Novaan on tehty Suomen ensimmäinen sairaalaympäristöön tarkoitettu osallistavan taiteen suunnitelma, jonka tavoitteena on ennakoiden ja suunnitelmallisesti kohdentaa erilaisten taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä potilailta ja henkilöstöltä nouseviin tarpeisiin. Suunnitelmasivulta löydät ideoita ja lisätietoa taidetoiminnan toteutukseen sairaalaympäristössä.

Tutustu Sairaala Novan taidetoimintaan verkossa:
https://www.sairaalanova.fi/fi-FI/Sairaala_Nova/Taideohjelma/Osallistava_taide 


Jatka eteenpäin koulutuksen viimeiseen osioon: Lyhytkoulutuksen yhteenveto.