Lapset, nuoret ja perheet

Opaskirjat, menetelmäoppaat ja materiaalipankit

Heijastuksia-toimintamalli on psykososiaalisen vahvistamisen polku nuorille kotiin jumiutuneille aikuisille. Mallissa keskeistä on nuoren aikuisen kohtaaminen dialogisesti soveltavan taiteen menetelmiä hyödyntäen. Heijastuksia-toimintamallin käsikirjaa voi käyttää oman työotteen pohtimiseen ja palveluiden kehittämiseen. Toimintamallin kuvauksen lisäksi siinä pureudutaan työntekijän rooliin ja työssä jaksamiseen.

  • Hallas, Ursula & Sihvola, Sanni (2018): Omakuva N.Y.T. Ryhmänohjaajan Luonnoskirja,  Omakuva N.Y.T. -prosessin ohjeistus ryhmänohjaajille ja Ota käyttöön Omakuva N.Y.T. -opas organisaatioille. FinFami Uusimaa ry.



Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu sivusto, josta löytyy ohjeita ja ideoita taiteen kokemiseen, kokeilemiseen ja harrastamiseen kotona, vapaa-ajalla tai osana opetusta. Sivuston ovat tuottaneet Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Kulttuurikeskus PiiPoo ja Lastenkulttuurikeskus Verso yhteistyössä useiden eri lastenkulttuurikeskusten kanssa. Sivusto on avattu huhtikuussa 2020.

Opas sisältää ilmaisuun, vuorovaikutukseen ja erilaisiin ryhmätilanteisiin sopivia ideoita luovaan toimintaan sovellettavaksi eri-ikäisten osallistujien kanssa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalojen ympäristöissä. Ideoissa hyödynnetään tarinoita, kuvia, musiikkia, liikkumista, leikkiä, sanoja, mielikuvia, kekseliäisyyttä, kuuntelua ja ryhmän yhteisen innostuksen löytämistä. Julkaisun on tuottanut Metropolia AMK osana valtakunnallista sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke SOSKUa.

Avaimia omaan polkuun -opas kuvaa taiteen paikkaa osana ilman koulutus- ja työpaikkaa olevien nuorten palveluja. Taidetoiminnassa nuori vahvistaa sosiaalisia taitojaan, itsetuntoaan sekä rohkeuttaan toimia. Näillä taidoilla nuoren on helpompi löytää oma paikka polulla kohti opintoja tai työelämää. Opas on tuotettu osana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Tenho-toimintaa. Lasten ja nuorten säätiön Tenhossa vuosina 2015–2018 yli 700 nuorta vahvisti elämäntaitojaan elokuvan, sirkuksen ja teatterin työpajoissa kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Lasten ja nuorten säätiön on tehnyt yhteistyössä Tanssiteatteri Raatikon kanssa luovan liikkeen ja videokuvauksen menetelmäoppaan, johon on koottu nuorten kanssa käytettyjä ja hyväksi havaittuja harjoituksia. Opas on suunnattu nuorten kanssa työskenteleville opettajille ja ohjaajille. Harjoitusten avulla voidaan käsitellä nuoria lähellä olevia ja heitä pohdituttavia teemoja, tarjota voimauttavia keinoja itseilmaisuun sekä rohkaisua ja kokemusta toimia ryhmässä. Opas on toteutettu osana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Huuma-hanketta. Monipuolinen opas, täsmälliset kirjalliset ohjeet ja havainnolliset ohjevideot auttavat harjoitteiden toteuttamisessa.


Menetelmäopas tarjoaa tasa-arvotyötä tekeville, nuorten parissa työskenteleville ja luovien alojen ammattilaisille ideoita ja konkreettisia välineitä luovuutta hyödyntävään tasa-arvotyöhön. Työkaluja voi käyttää keskustelun herättämiseen erilaisissa ryhmissä esimerkiksi sukupuoleen liittyvistä normeista, haaveista, stereotypioista ja oman näköisistä elämänvalinnoista. Oppaan on tuottanut Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Poikien talon AndBeyond-hanke (ESR 2021-23).

  • Leisiö, H., Mäkinen, M., Pajunen-Kyynäräinen, S., Valta, A., Venäläinen, P. & Viljanen, S. (toim.) (2022): Lastenkulttuurin laatukäsikirja. Uusi laitos 2022. Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.
Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton Lastenkulttuurin laatukäsikirja on toimitettu uudelleen. Lastenkulttuurin laatukäsikirja sisältää laadun määritelmiä ja mittareita, jotka auttavat lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä pohtimaan ja tutkimaan laadun toteutumista lastenkulttuurityössä. Toiminnan laatua tarkastellaan taiteen ja kulttuurin, lapsilähtöisyyden, ammatillisuuden, yhdenvertaisuuden, kestävän kehityksen ja yhteistyön näkökulmista.

Lukuviikko on vuosittainen valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Lukuviikon Tehtäväpankin sisältöjä voi hyödyntää läpi koko vuoden lukutaitotyössä. Tehtäväpankissa on tietoa lukemisesta ja lukutaidosta eri ikäisille sekä lukutaitotietoa ja -vinkkejä selkokielellä.

Käsikirja on tarkoitettu opettajien, kolmannen sektorin työntekijöiden ja nuoriso-ohjaajien käyttöön. Käsikirjan harjoitusten avulla esimerkiksi opettajat voivat toteuttaa itsenäisesti luokassaan draamaharjoituksia. Käsikirja sisältää yli 50 toiminnallista ja helposti lähestyttävää draamaharjoitusta ja vinkkiä tunne- ja vuorovaikutustaitojen ohjaajalle. Sisältö on luotu yhdessä kuopiolaisten 11-16 -vuotiaiden lasten ja nuorten sekä opettajien kanssa vuosina 2015-2016 osana Kiitos kaveruudelle livenä ja somessa -hanketta. Käsikirjassa kuuluu lasten ja nuorten ääni kommentteineen ja palautteineen. Harjoitukset sopivat sovellettuina myös muun ikäisille.

Taida-hankkeessa järjestettiin taidelähtöistä toimintaa kuusamolaisille alle 30-vuotiaille nuorille ja työikäisille maahanmuuttajille, yksilöllisesti ja ryhmissä. Tavoitteena oli tuoda luovat menetelmät sosiaalisen kuntoutuksen ja kotouttamisen palveluiden tueksi ja lisätä tietoutta luovan toiminnan hyvinvointivaikutuksista. Toiminta koostui useista erilaisista työpajoista. Ohjauksessa hyödynnettiin taidekoordinaattori-yksilöohjaaja -työparityöskentelyä. Taidetoiminnan rinnalla asiakas tapasi omaa yksilöohjaajaa arkeen ja elämään liittyvissä asioissa. Toiminnan kehittämisessä oli mukana sote- ja luovien alojen ammattilaisia sekä kohderyhmien ja yhteistyöverkoston edustajia. Julkaisussa esitellään joitakin toimintaan luotuja malleja.

Oppaaseen on koottu harjoituksia tulevaisuuden käsittelyyn nuorten kanssa. Soveltavan teatterin ja erilaisten luovien harjoitusten avulla on mahdollista tarkastella tulevaisuutta eri näkökulmista ja roolihahmojen kautta. Harjoitusopas sopii esimerkiksi nuoriso- ja opinto-ohjaajien sekä muiden ryhmänohjaajien työn tueksi.

Saavutettavuusopas on suunnattu lastenkulttuurikeskusten ja taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, mutta osaa materiaalista voi soveltaa myös muille ikäryhmille ja toimintaympäristöihin. Opas on saatavilla myös ruotsiksi. Samalla on julkaistu Saavutettava taideharrastus -merkki. Merkki on viestintäteko, jolla harrastuksen järjestäjä kertoo olevansa halukas tukemaan kaikkia lapsia ja nuoria harrastuksissaan.

Lasten ja nuorten säätiö on kerännyt yhdelle sivulle sosiaalisessa sirkuksessa käytettäviä harjoitteita, jotka sopivat erityisen hyvin maahanmuuttajaryhmien käyttöön. Harjoituksia voi ottaa vapaasti käyttöön jopa ilman aiempaa sirkusohjauskokemusta. Harjoitteet on kerätty Lasten ja nuorten säätiön Sirkuksesta siivet elämään -hankkeessa työskennelleiltä sirkusohjaajilta Sorin Sirkukselta, Kulttuurikeskus PiiPoolta, Taidekoulu Estradilta ja Sirkus Magentalta. Sivulla on linkkejä myös muihin harjoitteisiin.

SATA2, Saavutettava taideharrastus 2 -hankkeen tuottama taideavustajakoulutus on julkaistu Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden YouTube-kanavalla (kanavan nimi: Kulttuuri Tampere). Videomuotoisessa koulutuksessa selviää mm. mitä tarkoitetaan inkluusiolla ja osallisuudella. Millainen on hyvä ohjaaja tai taideavustaja? Mitä erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempi toivoo avustajalta? Miten taide on muuttanut erityistä tukea tarvitsevien nuorten elämää?  Huom! Videota katsottaessa kannattaa kuvanlaatu vaihtaa YouTubessa HD-asetukselle. Katso koulutus tästä: https://youtu.be/rZtyGjaze0M.

Opinnäytetyöt


Sanna Kattelus-Mäkitalo selvitti opinnäytetyössään Stadin ammattiopiston kuraattoreille ohjatun luovan prosessin avulla heidän käytössä olevia luovia ja taidelähtöisiä menetelmiä sekä tutki näiden menetelmien soveltuvuutta ryhmien kanssa tehtävässä yhteisöllisessä opiskeluhuoltotyössä. Opinnäytetyön perusteella luovien ja taidelähtöisten menetelmien avulla voidaan saavuttaa yhteisöllisen, ryhmien kanssa tehtävän opiskeluhuoltotyön tavoitteita. Tämä edellyttää kykyä tunnistaa oppilaitoksen erityispiirteet ja opiskelijoiden tarpeet.

Opinnäytetyö ja kehittämishanke käsittelee sairaalaklovnien työmuotoa, toimenpideklovneriaa, ja sen vaatimaa moniammatillista yhteistyötä sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa. Toimenpideklovneriassa klovni tukee lasta toimenpiteen eri vaiheissa klovnerian ja leikin keinoin. Tavoitteena on vähentää lapsen pelkoa ja stressiä sekä sujuvoittaa toimenpidetilanteita. Kehittämishankkeessaan Laine oli mukana juurruttamassa tätä Helsingissä kehitettyä toimintamuotoa Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan kevään 2018 aikana.

Muut julkaisut

Tutkimusten mukaan taide- ja kulttuurikasvatus vahvistaa lasten ja nuorten kulttuurista pääomaa ja valmiuksia toimia aktiivisesti yhteiskunnassa. ArtsEqual-tutkijat ehdottavat toimenpidesuosituksessaan, että peruskoulu voisi olla Suomen suurin kulttuurikeskus, jossa laadukas ja monipuolinen taide- ja kulttuurikasvatus on kaikkien oppilaiden saatavilla. Taidekasvatus vahvistaa koululaistaitoja, identiteettityötä, itsetunnon rakentumista ja ennen kaikkea toisen kohtaamista. Taiteella ja taidekasvatuksella on kokonaisvaltaisia hyvinvointivaikutuksia: oppimisvalmiuksien vahvistumisen lisäksi muun muassa käyttäytymisen ongelmien on havaittu vähenevän.

  • Anttila, E., Jaakonaho, L., Kantomaa, M., Siljamäki, M. & Turpeinen, I. (2019): Tanssi liikuttaa. Arts Equal Policy Brief 1/2019.
Tanssi on kulttuuria ja taidetta. Samalla se on kokonaisvaltaista, fyysistä toimintaa. Tanssi voi tukea jokaisen peruskoulun oppilaan oppimista, fyysistä aktiivisuutta, kulttuurista osallisuutta ja valmiutta ilmaista itseään monipuolisesti. Liikuntasuoritusten arviointi, vertailu ja kilpailullisuus tuottavat monelle kielteisiä kokemuksia. Moni suorituskeskeisen liikunnan vastenmielisenä kokeva lapsi ja nuori nauttii vapaammasta liikkumisesta kuten tanssista, todetaan ArtsEqual-tutkimushankkeen uusimmassa toimenpidesuosituksessa ”Tanssi liikuttaa”.

Baring Foundation on julkaissut kartoituksen osallistavan taiteen ja mielenterveyden yhteyksistä sekä mielen hyvinvointia tukevasta taidetoiminnasta Isossa-Britanniassa. Julkaisussa on esitelty erilaisia case-esimerkkejä ja toimintaa taidemuodoittain. Lisäksi julkaisusta löytyy listaus toimijoista, jotka ovat viimeisen kahden vuoden aikana tuottaneet osallistavaa taidetoimintaa mielenterveysongelmista kärsiville henkilöille.





Taiteen edistämiskeskuksen tuottama julkaisu perustuu kolmivuotiseen yhteistyöhön taiteilija Pekka Kainulaisen ja Lohjan Ojamon perhetukikeskuksen kanssa. Runsaasti kuvitettu teos kertoo taiteilijan matkasta lastensuojelussa, yhdessä tekemisestä lasten ja henkilökunnan kanssa sekä taideteosten valmistumisesta lastensuojeluyksikköön.

Julkaisu esittelee Lähde! Taiteesta osallisuutta -hankkeen (2020-2023) kokemuksia etätyöskentelystä. Omissa puheenvuoroissaan Lähteen Taidekummit Sanna-Maija Karjalainen, Heidi Ranta ja Tuomo Kangasmaa avaavat työskentelyä taiteilijoiden näkökulmasta.




Teoksessa 24 ammattilaista on jakanut parhaat vinkkinsä siihen, miten lapsen osallisuutta voi vahvistaa käytännön tekojen avulla. Teos on suunnattu kaikille lapsia kohtaaville aikuisille, erityisesti ammattilaisille. Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu kirjoittaa julkaisussa taiteesta ja luovuudesta itseilmaisun ja osallisuuden ympäristönä.

Diakonia-ammattikorkeakoulun artikkelijulkaisussa kuvataan työpajoja, joissa käytettiin soveltavan teatterin menetelmiä nuorten osallisuuden tukemisessa ja mielenterveyden edistämisessä. Julkaisussa esitellään hyväksi koettuja toimintatapoja soveltavan teatterin menetelmiä käyttävän opettajan tai ohjaajan tueksi. Julkaisun toinen osio sisältää soveltavan teatterin työpajasarjan, joka on tarkoitettu nuorten kanssa työtä tekevien opettajien, ohjaajien ja nuorisotyöntekijöiden käytettäväksi.

Päivitetty 16.5.2023