Culture and Health Platform -hankkeen taiteilijaprojekteissa neljä taiteilijaa kohtaa ihmisiä musiikin, tanssin ja sirkuksen keinoin

19.05.2025
Culture and Health Platform -hankkeen ensimmäisissä Suomen taiteilijaprojekteissa työskentelee neljä taiteilijaa.

 

Culture and Health Platform -hankkeen Suomen projektihaun taiteilijat on valittu. Projektihaku päättyi 31.3.2025 ja siihen tuli yhteensä 47 hakemusta eri puolilta Suomea. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian asiantuntijoista koostuva arviointiraati valitsi hakemusten joukosta neljä projektiehdotusta toteutettavaksi.  

Saaramaija Żórawski, musiikkipedagogi (YAMK) ja muusikko toteuttaa HUSin Syöpäkeskuksessa yhteisöllisen Ääneen Laulettu -taidetyöpajasarjan, jonka tavoitteena on tukea nuoria syöpäpotilaita. Työpajoissa osallistujat käsittelevät kokemuksiaan musiikin, luovan kirjoittamisen ja taidetyöskentelyn avulla. Hankkeen tavoitteena on tukea nuorten syöpäpotilaiden psyykkistä hyvinvointia ja vähentää heidän kokemaansa yksinäisyyttä. Työskentely toteutetaan yhteistyössä HUSin toimintaterapeutin kanssa. 

Riina Kalmi, tanssitaitelija, toteuttaa projektin Liike ja läsnäolo – tanssin mahdollisuudet hoitoympäristöissä. Se toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen mielenterveyden ja riippuvuushoitojen palveluiden kanssa.  

Projektin tavoitteena on saattaa kulttuurihyvinvointia tukevia toimenpiteitä ja tanssia osaksi psykiatrista erikoissairaanhoitoa, erityisesti syömishäiriöyksikköön sekä psykiatrian osastohoitoon. Lisäksi projektissa kehitetään tanssin ja kehollisten menetelmien käyttöä henkilökunnan työhyvinvoinnin tukena. Projekti jatkaa Kalmin aiemmassa projektissa hyvin alkanutta yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa. 

Musiikkipedagogi (YAMK) Marjo Smolanderin projekti toteutuu taiteilijaresidenssinä Rinnekotien toimipisteissä pääkaupunkiseudulla. Residenssin aikana hän kiertää Osallistava kantelekonsertti -konseptinsa kanssa seitsemässä Rinnekotien toimipisteessä kohdaten ihmisiä yksin ja ryhmissä. Toiminta sisältää yhteissoittoa, laulua, musiikin kuuntelua, keskusteluja sekä musiikin inspiroimaa maalausta ja liikettä. Tavoitteena on lisätä musiikillista osallisuutta ja purkaa asiakas–työntekijä-hierarkioita yhteisen taidetoiminnan avulla. Projektin yhteistyökumppanina toimii Diakonissalaitos, joka omistaa yhteiskunnallisena yrityksenä toimivan Rinnekodit oy:n.  

Lida Kuusisto, sirkustaiteilija, teatteri-ilmaisun ohjaaja / sirkus (AMK) ja  ohjaustoiminnan artenomi (AMK) toteuttaa Aistisirkus-projektin yhteistyössä Aisti ry:n kanssa Turussa. Projekti tuottaa tietoa sirkuksesta hyvinvoinnin tukena, kun sirkustoiminta suunnitellaan neurodiversiteetin henkilöille ja se huomio erilaiset aistiyliherkkyydet. Sosiaalinen sirkus toimii yksilöä kohtaavana ja erityisyyksiä huomioivana työkaluna. 

Projekti lisää harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoa ja kohderyhmäymmärrystä sekä jakaa tietoa sirkuksesta hyvinvoinnin tukena valtakunnallisille autisminkirjon ja ADHD-järjestöille. Aisti ry tukee autismikirjon ja ADHD-henkilöiden sekä heidän perheidensä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Turun seudulla.

Lida Kuusiston työskentely mahdollistuu Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeen myöntämällä 10 000 euron tuella Culture and Health Platform -hankkeelle. Saaramaija Żórawskin, Riina Kalmin ja Marjo Smolanderin projektit saavat kukin 8 000 euron rahoituksen hankkeelta.  

Kaikki projektit toteutuvat vuoden 2025 marraskuun loppuun mennessä. Seuraava projektihaku toteutetaan vuoden 2026 alussa. 

Taikusydän-yhteyspiste ja Turun AMK toimivat kumppanina ja yhteyspisteenä kaikelle CultureAndHealth Platformin Suomessa järjestettävälle toiminnalle. Hanketta rahoittavat Euroopan unioni, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun kaupunki. Culture and Health Forum -tapahtuma järjestetään Turussa 29.–30. syyskuuta 2025. 

 

Turun kaupungin logo. Co-funded by the European Union -teksti ja EU:n logo.