Kulttuurihyvinvointialan sanastoa

Käsitteet

Taikusydämen asiantuntijatiimi on työstänyt kulttuurihyvinvointialaan liittyvistä käsitteistä koosteen, jonka tavoitteena on selkiyttää alan moninaista käsitteistöä ja toimia apuna viestinnässä.

Tällä sivulla esitellyistä käsitteistä osa perustuu lähdeaineistoon, jolloin käytetyt lähteet on mainittu käsitteen alla. Osa alan käsitteistä on uusia ja vielä vakiintumattomia, eikä näiden määrittelyn tueksi ole ollut käytettävissä julkaistuja lähdeteoksia.

Sivulle koostetuille käsitteille ei ole yksiselitteisiä määritelmiä, niitä määritellään eri konteksteissa ja tutkimuksissa eri tavoin ja niistä käydään jatkuvaa keskustelua.

Voit osallistua keskusteluun käsitteistä ja kommentoida käsitteitä sekä niiden määrittelyjä sivun alalaidassa olevalla palautelomakkeella.

Erityistaidetoiminta

Erityistaidetoiminta eli erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tekemä taide on taidetoiminnan ala, joka kuvaa toiminnan mahdollistamiseen tarvittavia rakenteita. Siihen kuuluu osallistumiseen ja itsensä ilmaisemiseen erityistä tukea tarvitsevien kuten kehitysvammaisten, autismin kirjon henkilöiden sekä laaja-alaisia oppimisen ongelmia omaavien henkilöiden tuettu taidetyöskentely niin taiteen ammattilaisena kuin harrastajana. Itse taiteilijat tai taide eivät tarvitse erityis-etuliitettä. Suomessa on useita erityistaidetoimintaan keskittyneitä toimijoita, kuten Kaarisilta Nastolassa, NEO-OmaPolku Tampereella, Lyhty Helsingissä, Taidekeskus Into Turussa ja Kirsikoti Lieksassa. Erityistaidetoiminnan edunvalvojajärjestö on alan asiantuntijoista koostuva Kettuki ry.

Lähde: Haveri, Minna (2016): Hyviä kysymyksiä – eettinen erityistaidetoiminta. Kettuki ry. Hämeenlinna.

Hoivamusiikki

Hoivamusiikki-sanaa on viime vuosina käytetty tarkoittamaan musiikillista hoivaa ja huolenpitoa, jota voidaan toteuttaa niin yksilö- kuin ryhmämuotoisestikin. Tarvittaessa käytetään kokonaiskäsitettä sairaala- ja hoivamusiikki, tai puhutaan sairaala- ja hoivaympäristöissä tehtävästä musiikkityöstä, esim. yhteisömuusikon työ. Tällöin viitataan erilaisissa hoidon ja hoivan ympäristöissä tehtävään musiikkityöhön, jossa musiikin ammattilaiset soveltavat omaa osaamistaan muusikkoina, musiikkipedagogeina tai yhteisömuusikkoina. Musiikkiin osalliset henkilöt, toimintaympäristöt ja moniammatillisen yhteistyön vaatimukset otetaan huomioon herkästi ja joustavasti.

Lähde: Vanhuksen hoivamusiikki on monipuolista ja yksilöllistä. Musiikin erityispalvelut Tuovi Kattelus.

Kulttuurihyvinvointi

Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä tai yhteisöllisesti jaettua kokemusta siitä, että kulttuuri, taiteet ja luova toiminta lisäävät hyvinvointia tai ovat yhteydessä siihen. Toisaalta kyseessä on ilmiö, jossa kulttuuri ja taide kantavat tai välittävät erilaisia hyvinvointiin liittyviä merkityksiä ja vaikutuksia. Ytimessä on ihmisen merkityksellinen toiminta taiteen ja kulttuurin parissa, mikä sisältää myös arjen kulttuurisuuden. Kulttuuri ja sen hyvinvointia tukevat vaikutukset läpäisevät koko ihmisen elämänkaaren ja ilmenevät omassa taidesuhteessa. Taide ja kulttuuri ymmärretään osana hyvää elämänlaatua ja elinikäistä oppimista: ihminen on kulttuurin kokija ja toimija, jolla on kulttuurisia tarpeita ja oikeuksia. Näiden täyttyminen ja toteutuminen on kulttuurihyvinvointia: jokainen on jollain tavalla kulttuurinen, luova, itseään ilmaiseva ja kommunikoiva olento riippumatta iästään, voinnistaan tai elinolosuhteistaan.

Lähde: Lilja-Viherlampi, L. & Rosenlöf, A-M. (2019): Moninäkökulmainen kulttuurihyvinvointi. Tanskanen, I. (Ed): Taide töissä: Näkökulmia taiteen opetukseen sekä taiteilijan rooliin yhteisöissä. Turun ammattikorkeakoulu.

Kulttuurihyvinvointiala

Kulttuurihyvinvointialalla viitataan toiminnan, kehittämisen, koulutuksen ja tutkimuksen kenttään, jossa rakennetaan ja sovelletaan eri taiteenalojen ja sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialojen yhteistyöstä syntyviä sisältöjä ja menetelmiä sekä näihin kytkeytyvää tietoa.

Alan näkökulmasta tutkitaan ilmiöitä, kehitetään ja rakennetaan toimintamalleja ja luodaan palveluja sekä mahdollistetaan päätöksentekoa ja resursointia, jonka ytimessä ja kohteena on ihmisen merkityksellinen toiminta taiteessa, taiteena ja taiteen parissa; ihminen kulttuurisena olentona.

Kulttuurihyvinvointipalvelut
(myös taide- ja kulttuurilähtöiset hyvinvointipalvelut)

Kulttuurihyvinvointipalvelut ovat asiakas- ja tarvelähtöisiä, matalan kynnyksen räätälöitäviä palveluita, joilla on terveyttä ja hyvinvointia edistäviä tavoitteita. Ne voivat esimerkiksi lisätä toimintakykyä, elämänhallinnan tunnetta ja koettua terveyttä, ehkäistä yksinäisyyttä ja sosiaalista eriytymistä, lisätä osallisuutta ja oikeutta itseilmaisuun, parantaa työhyvinvointia tai tukea mielenterveyttä.

Kulttuurihyvinvointipalveluita kehittävät ja toteuttavat taiteen, kulttuurin, sosiaali-, terveys- ja kasvatustyön ammattilaiset moniammatillisessa yhteistyössä. Palveluohjauksessa kulttuurihyvinvointipalvelut huomioidaan osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen palveluita kaikissa ikäryhmissä. Palveluja toteutetaan esimerkiksi erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja palveluyksiköissä, jolloin ne tavoittavat erityisesti yleisen kulttuuritarjonnan ulkopuolelle jääviä kohderyhmiä.

Kulttuuriin osallistuminen ja osallisuus

Kulttuuriin osallistumisella voidaan tarkoittaa niin kulttuurin kuluttamista, kuten osallistumista erilaisiin taide- ja kulttuuritapahtumiin tai -palveluihin kuin omaehtoista taiteen tekemistä ja luomista. Kulttuuriin osallistumisen on palvelujen tarjontaan liittyvien syiden, kuten palvelujen määrän ja monipuolisuuden sekä palvelujen järjestämisen tapojen lisäksi todettu kytkeytyvän lukuisiin tekijöihin, kuten ikään, sukupuoleen, koulutukseen ja tulotasoon. Kulttuuriin osallistumiseen vaikuttavat merkittävästi myös osallistujien omat mieltymykset, kiinnostukset ja odotukset, kyvyt ja valmiudet sekä aikaisemmat kokemukset.

Osallisuutta kulttuuriin voidaan tarkastella mm. poliittisen tai sosiaalisen ulottuvuuden näkökulmasta. Poliittisen ulottuvuuden näkökulmasta huomio kiinnittyy kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen sekä esimerkiksi kansalaisten mahdollisuuteen osallistua kulttuuritoimintojen kehittämiseen sekä niistä päättämiseen. Sosiaalisen ulottuvuuden näkökulmasta osallisuus näyttäytyy erityisesti syrjäytymisen vastavoimana, yksilön valtaistumisena tai voimaantumisena. Sosiaalisen osallisuuden voi ajatella sisältävän osallistumisen lisäksi myös kokemuksen kuulumisesta, osallisuudesta ja identiteetistä.

Lähteet:
Lahtinen, E., Sokka, S. & Jakonen, O. (2017): Yhdenvertainen kulttuuri! Selvitys vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen myönnettävistä valtionavustuksista. Cuporen verkkojulkaisuja 41. Helsinki: Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Virolainen, J. (2015): Kulttuuriosallistumisen muuttuvat merkitykset. Katsaus taiteeseen ja kulttuuriin osallistumiseen, osallisuuteen ja osallistumattomuuteen. Cuporen verkkojulkaisuja 26. Helsinki: Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Heikkilä, R. (2016): Suomalainen kulttuuriosallistuminen ja eriarvoisuus. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja 2016, s. 6-19.

Kulttuurinen vanhustyö

Kulttuurinen vanhustyö on taiteen, taidetoiminnan, luovuuden ja kulttuurin tuomista eri tavoin osaksi vanhustyötä ja sen kehittämistä. Kulttuurisella vanhustyöllä tarkoitetaan kulttuuria ja luovuutta arvostavaa näkökulmaa, arvoja ja asennetta, jotka vaikuttavat suunnittelun, johtamisen, erilaisten käytänteiden sekä konkreettisen arjen toiminnan taustalla.

Kulttuurista vanhustyötä voivat olla toteuttamassa niin vanhustyön ammattilaiset, taiteen ja kulttuurin ammattilaiset kuin vapaaehtoiset. Kulttuurisessa vanhustyössä ikäihmisen kulttuuriset oikeudet tunnustetaan osaksi laadukasta ja omannäköistä elämää.

Lähde: Huhtinen-Hilden, L., Puustelli-Pitkänen, A., Strandman, P. & Ala-Nikkola, E. (2017): Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Tutkimusraportti. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja.

Kulttuurin TEAviisari

TEAviisari on kunnan toimintaa kuntalaisten terveyden edistämisessä kuvaava verkkopalvelu, jota ylläpitää Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. TEAviisarin tiedot kuvaavat terveydenedistämisaktiivisuutta eli kunnan toimintaa asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Terveydenedistämisaktiivisuutta mitataan kahden vuoden välein tehtävillä tiedonkeruilla seuraavilla toimialueilla:

perusterveydenhuolto
perusopetus
lukiokoulutus
ammatillinen koulutus
liikunta
kuntajohto
kulttuuri

Ensimmäinen kulttuurin tiedonkeruu tehtiin vuonna 2019. Terveydenedistämisaktiivisuus muodostuu seitsemästä eri näkökulmasta: sitoutuminen, johtaminen, terveysseuranta ja tarveanalyysi, voimavarat, yhteiset käytännöt, osallisuus sekä muut ydintoiminnat.

Lähde: TEAviisari, THL 2022.

Kulttuuriset oikeudet

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2009 julkaiseman Kulttuuripolitiikan strategia 2020:n mukaan suomalaista kulttuuripolitiikkaa ohjaavat perusoikeudet sekä taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin perusoikeuksiin kuuluvat kulttuuriset oikeudet. Suomen perustuslaissa turvataan sivistyksellisiä oikeuksia, kuten taiteen vapaus, oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin sekä vahvistetaan vastuu ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Kulttuuristen oikeuksien edistäminen merkitsee sitä, että kaikilla on tasavertainen oikeus ja mahdollisuus ilmaista itseään ja harjoittaa kulttuuritoimintaa sekä osallistua erilaisiin kulttuurin ilmenemisen muotoihin.

Lähde: Kulttuuripolitiikan strategia 2020. Opetusministeriön julkaisuja 2009:12.

Osallistava taide
(myös: osallistava taidetoiminta)

Osallistavaksi taiteeksi voidaan määritellä osallistujalähtöinen, toimijuuteen ja aktiiviseen taidetoimintaan perustuva vuorovaikutuksellinen tilanne. Olennaista on osallistujien tarpeista lähtevä osallistuminen, oppiminen tai taiteellinen toiminta sekä merkitykselliset kokemukset ja niiden jakaminen. Osallistavan taidetoiminnan tavoitteena voidaan nähdä osallistujien valtauttaminen ja taiteellinen tasa-arvo osaamistasosta riippumatta. Tällaisessa taidetoiminnassa taiteellisen prosessin ja opetustilanteen rajat hämärtyvät ja osallistujat jakavat parhaimmillaan syvällisen yhteisöllisen ja taiteellisen kokemuksen. Myös yleisön kokemukset ja niiden purku voivat olla olennainen osa esityksen kokonaisuutta (osallistava esitys). Osallistava taide luo dialogisen suhteen ympäröivään maailmaan.

Lähde: Virolainen, J. (2015): Kulttuuriosallistumisen muuttuvat merkitykset. Katsaus taiteeseen ja kulttuuriin osallistumiseen, osallisuuteen ja osallistumattomuuteen. Cuporen verkkojulkaisuja 26. Helsinki: Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Osallisuus

Osallisuus merkitsee kuulumista yhteisöön, siinä toimimista sekä kokemusta yhteisöön kuulumisesta ja omasta merkityksestä sen jäsenenä. Osallisuus nähdään sekä tavoitteena että keinona lisätä yhteiskunnan tasa-arvoa ja sisäistä eheyttä. Oletuksena on, että osallisuuden lisääminen kasvattaa yksilön hyvinvointia. Osallisuus sisältää sekä poliittisia että sosiaalisia ulottuvuuksia. Kulttuurin näkökulmasta osallisuuden poliittiseen ulottuvuuteen liittyy kulttuurisen kansalaisuuden käsite. Se käsittää kulttuuriin osallistumisen mahdollisuuksien edistämisen; kansalaisten oikeuden harjoittaa omaa kulttuuriaan sekä taiteen ja kulttuurin väylinä yksilöiden osallistumiselle kansalaisina demokraattiseen yhteiskuntaan.

Prosenttiperiaate

Prosenttiperiaate on periaatteellinen päätös käyttää noin yksi prosentti rakennushankkeen kustannuksista taiteen hankintaan. Periaatteen toteuttamiseksi on useita rahoitusmalleja.

Prosenttiperiaatetta toteutetaan sekä kunnallisissa että yksityisissä rakennushankkeissa. Kunta voi päättää ottaa käyttöön prosenttiperiaatteen kaikessa rakentamisessa tai päättää sen käytöstä yksittäistapauksissa, esimerkiksi väylähankkeissa tai koulun peruskorjauksessa. Kunta voi kaavoituksen avulla velvoittaa myös yksityisen rakennuttajan noudattamaan periaatetta tietyllä alueella tapahtuvassa rakentamisessa. Prosenttiperiaate soveltuu niin uudisrakentamiseen, peruskorjauksiin ja täydennysrakentamiseen kuin infrarakentamiseen. Prosenttiperiaatteen avulla parannetaan rakennetun ympäristön laatua ja ihmisten viihtyvyyttä elinympäristössään sekä luodaan työllisyyttä ja toimeentuloa taiteilijoille.

Lähde: Julkisen taiteen verkkosivut.

Prosenttitaiteen periaatteen laajentaminen

Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen oli Juha Sipilän hallituksen (2015-2019) kärkihanke, joka kuului opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan. Hallitusohjelman kirjaus oli: ”Laajennetaan prosenttitaiteen periaatetta yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi.” Kärkihankkeessa kirjausta toteutettiin lisäämällä eri taiteenalojen ja kulttuuripalvelujen tarjontaa sekä käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä hankerahoituksen tukemana. Hankkeen tavoitteena oli, että prosenttiperiaatteen mukaiset taidehankinnat sote-sektorilla koskisivat nykyistä laajemmin eri taiteen muotoja, kuten esittävää taidetta. Lisäksi prosenttiperiaatteen kaltaista toiminta- tai rahoitusmallia tulisi soveltaa sosiaali- ja terveydenhuollossa myös käyttötalousmenojen piiriin kuuluvassa toiminnassa.

Lähde: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamisen kärkihankkeen verkkosivut. Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Cuporen tekemä arviointi kärkihankkeen toteutumisesta.

Sosiokulttuurinen innostaminen

Ranskassa maailmansodan jälkeen syntynyt sosiaalipedagogiikan suuntaus, jossa yhdistyvät sosiaalinen, kulttuurinen ja kasvatuksellinen toiminta. Sosiokulttuurisen innostamisen avulla voidaan herkistää ja motivoida ihmisiä osallistumaan. Innostaa voidaan esimerkiksi kasvatuksellisten, ilmaisullisten, kulttuuristen, sosiaalisten, poliittisten ja urheilullisten aktiviteettien avulla. Sosiokulttuurisella innostamisella pyritään kulttuurisen demokratian saavuttamiseen. Sillä on pitkät perinteet Keski-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Lähde: Kurki, L. (2000): Sosiokulttuurinen innostaminen. Vastapaino. Tampere.

Soveltava taide
(myös: taiteen soveltava käyttö)

Soveltava taide tapahtuu valtaosin taide- ja kulttuurilaitosten ulkopuolella, erilaisissa yhteisöissä tai toimintaympäristöissä. Soveltava taide pyrkii muutokseen yksilön tai yhteisön ajattelussa, toiminnassa, tilanteessa ja asenteissa. Taiteellisen toiminnan keskiössä ovat yhteisön jäsenet ja/tai yhteisö haasteineen ja muutostarpeineen. Osallistujat otetaan mukaan taiteelliseen toimintaan tutkimaan, tekemään valintoja ja muodostamaan asioista merkityksellisiä tulkintoja. Soveltava taide toteutuu usein esimerkiksi yhteisöllisissä ja paikkasidonnaisissa projekteissa, joissa taiteilija soveltaa taiteen menetelmiä taidemaailman ulkopuolisiin tarkoituksiin. Soveltava taide tarjoutuu koko yhteiskunnan kehittämiseen siten, että hyödynnetään monipuolisesti luovuutta ja otetaan huomioon ihmisen kokonaisvaltaisuus eli tiedon, taidon, tunteen ja tahdon liittyminen toisiinsa.

Lähteet:
Korhonen, Pekka & Airaksinen, Raija (toim.) (2014): Hyvä hankaus 2.0. Kokos-julkaisuja 1/2014.Taideyliopisto, Helsinki.

Tanskanen, I. & Juppi, P. (toim.) (2017): Taiteen moniammatilliset kontekstit. Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja: 94.

Taidelähtöiset menetelmät
(myös taideperustaiset menetelmät)

Taidelähtöiset menetelmät ovat toimintaa, jossa yksilön tai yhteisön terveyttä ja hyvinvointia pyritään lisäämään muun toiminnan lisäksi taiteen ja kulttuurin keinoin. Taidelähtöisillä menetelmillä haetaan taiteen avulla toiminnallisesti uusia näkökulmia vaikeasti lähestyttäviin asioihin ja ilmiöihin. Taidelähtöisillä menetelmillä on myös esteettistä arvoa, joka erottaa ne muusta yhteisöllisestä toiminnasta. Menetelmillä pyritään vaikuttamaan tai saamaan muutosta aikaiseksi osallistujien ajattelussa ja toiminnassa. Taidelähtöisiä menetelmiä on käytetty Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien muun muassa sosiaali- ja terveysaloilla, nuoriso- ja vanhustyössä, vankeinhoidossa, opetuksessa, kylä- ja kaupunginosaprojekteissa sekä työyhteisöjen hyvinvointiin ja muutostilanteisiin liittyvissä kehittämishankkeissa.

Lähde: Taidelähtöiset menetelmät. TAIKA-hankkeen verkkosivut.

Taideterapiat

Taideterapiat ova kuntoutusta tai hoitoa, jossa taidetta ja sen eri elementtejä käytetään itseilmaisun ja vuorovaikutuksen välineinä yksilöllisten hoidon tai kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi; sekä kokonaishoidon osana muiden hoidon tai kuntoutuksen muotojen rinnalla että pääasiallisena hoitomuotona, eri-ikäisten ja erilaisten potilaiden tai asiakkaiden parissa. Terapia ei edellytä asiakkaalta taideosaamista. Terapeutilla on joko terveydenhoito-, sosiaali- kasvatus- tai taidealan pohjakoulutus sekä lisäksi taideterapiakoulutus. Pohjakoulutus ja suoritettu terapiakoulutus määrittävät terveydenhuollon pätevyyden. Osa taideterapioista lukeutuu tai kytkeytyy psykoterapiaan, osa neurologiseen kuntoutukseen. Terapian muotoja ovat mm. musiikki-, tanssi/tanssi ja liike-, kuvataide-, kirjallisuus/sanataide- ja draamaterapia (psykodraama), tai eri taiteenaloja yhdistävä ekspressiivinen taideterapia.

Lähteet:
Inartes-instituutti, ekspressiivinen taideterapia
Suomen kirjallisuusterapia ry
Suomen Kuvataidepsykoterapia ry
Suomen musiikkiterapiayhdistys ry
Suomen psykodraamayhdistys ry
Suomen Tanssiterapiayhdistys ry
Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry

Taide uusissa toimintaympäristöissä

Taide uusissa toimintaympäristöissä on soveltavan taiteen käsitteen jäsentämiseen käytetty määritelmä. Soveltava taide on nähty taiteilijan osaamisen soveltavana käyttönä, jossa toimintaympäristöt voivat olla joko fyysisiä (esim. laitosympäristö) tai mentaalisia/sosiaalisia (esim. sovellusalana työhyvinvointi) toimintaympäristöjä, tai sekä että (esim. maahanmuuttajayhteisö). Siksi käytetäänkin usein määritelmää “taiteen uudet kontekstit”. “Uusi” voi määrittyä sekä taiteen ammattilaisen, kohderyhmän, kanssatyöskentelijöitten, paikan, toimeksiantajan tai palvelun tilaajan näkökulmasta. Taide uusissa toimintaympäristöissä viittaa siis uusiin paikkoihin, tiloihin, yleisöihin, yhteisöihin ja sisältöihin.

Lähde: Tanskanen, I. & Juppi, P. (toim.) (2017): Taiteen moniammatilliset kontekstit. Turun ammattikorkeakoulun puheenvuoroja: 94.

Taiteen saatavuus ja saavutettavuus

Taiteen ja kulttuurin saavutettavuudella tarkoitetaan kaikkien ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia kehittää itseään, käyttää taide- ja kulttuuripalveluja sekä osallistua taide- ja kulttuurielämään, myös tekijänä ja ammattilaisena. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta pyritään parantamaan poistamalla osallistumisen esteitä sekä suunnittelemalla palveluita ihmisten moninaisuus huomioiden. Taiteen saavutettavuuden näkökulmasta osallistumisen esteet ovat moninaisia, ja voivat liittyä esimerkiksi aisteihin, viestintään, ymmärtämisen vaikeuteen, asenteisiin, fyysisiin, sosiaalisiin tai taloudellisiin tekijöihin sekä päätöksenteossa oleviin puutteisiin. Taiteen saatavuus, eli se, miten palvelut tai tuotteet ovat saatavilla, ei vielä takaa taiteen saavutettavuutta.

Lähteet:
Lahtinen, E., Jakonen, O. & Sokka, S. (2017): Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus kulttuuripolitiikassa. Tietokortti 3. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2018): Kulttuurin saavutettavuus ja moninaisuus.

Kulttuuria kaikille (2018): Saavutettavuus.

Taiteen soveltava käyttö
(myös: soveltava taide)

Taiteen soveltavaksi käytöksi voidaan kutsua mm. osallistumista yhteisölliseen taidetoimintaan, tai esityksen laajentamista etsimään yleisöön uudenlaista tarttumapintaa. Esimerkiksi musiikin osalta taiteen soveltavalla käytöllä viitataan sellaiseen toimintaan, jonka keskiössä ei ole musiikin oppiminen tai lääkinnällinen kuntoutus (musiikkiterapia), vaan siinä pyritään tuomaan musiikin kokemisen ja musiikkitoimintaan osallistumisen elementtejä ihmisten ulottuville monenlaisissa ympäristöissä. Tällaisesta lähestymistavasta käytetään myös nimityksiä: soveltava taide, osallistava taide, yhteisötaide, taidelähtöiset tai -toiminnalliset menetelmät ja taiteelliset interventiot.

Lähteet:
Huhtinen-Hildén, L. (2013). Kohti luovaa arkea. Kulttuurisen vanhustyön mahdollisuuksista ja kehittämishaasteista. Teoksessa K, Leppisaari (toim.). Tahtoa, toimintaa ja teoriaa. Kulttuurinen vanhustyö nyt ja tulevaisuudessa. Osaattori-hankkeen loppujulkaisu. Osaattori ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy. 5-21.

Huhtinen-Hildén, Laura (2014). Perspectives on professional use of arts and arts-based methods in elderly care. Arts & Health: An International Journal for Research, Policy and Practice 6 (3), DOI: 10.1080/17533015.2014.880726.

Huhtinen-Hildén, L, Puustelli-Pitkänen, A, Strandman, P & Ala-Nikkola, E (2017): Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Tutkimusraportti. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Huhtinen-Hildén. L. (2015). Musiikkipedagogi vuorovaikutuksen ja kohtaamisen ammattilaiseksi. Teoksessa L. Unkari-Virtanen (toim.). Musiikki kuuluu kaikille. Musiikin YAMK muuttuvan musiikkipedagogiikan tiennäyttäjänä. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja Aatos-artikkelit 18. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, 108-120.

Taiteen terapeuttisuus / terapeuttiset vaikutukset

Taiteella (kaikki taiteenalat) ja sen parissa toimimisella on lukuisia hyvinvointia tukevia merkityksiä ja mahdollisuuksia, jotka voivat tuottaa tai välittää ihmiselle ja yhteisöille terapeuttisia kokemuksia ja vaikutuksia. Nämä voivat kytkeytyä itse taiteen ihmisessä herättämiin tunteisiin tai reaktioihin, tai taiteen parissa tapahtuvaan itseilmaisuun, kommunikaatioon ja vuorovaikutukseen. Taiteen terapeuttisuus on mahdollisuutena läsnä aina taiteen äärellä sekä kenen tahansa ulottuvilla ja sovellettavissa, vaikka varsinainen taideterapia edellyttääkin hoitosuhdetta koulutetun terapeutin kanssa.

Lähteet:
Hautala, P.-M. (2008): Lupa tulla näkyväksi. Kuvataideterapeuttinen toiminta kouluissa. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 341.

Lilja-Viherlampi, L.-M. (2007): Minunkin sisällä soi! Musiikin ja sen parissa toimimisen terapeuttisia merkityksiä ja mahdollisuuksia musiikkikasvatuksessa. Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia: 24.

Rankanen, M., Hentinen, H. & Mantere, M.-H. (2007). Taideterapian perusteet. Duodecimin julkaisuja. Karisto Oy: Hämeenlinna.

Yhteisömuusikko

Yhteisömuusikko on valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen musiikillinen erikoistumisala. Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa asiantuntijuuttaan ja musiikillista osaamistaan taiteellisen elämyksen mahdollistamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhteisömuusikko toimii luovasti monialaisissa verkostoissa ja yhteisoissä. Hän kehittää ja luo uusia toimintamalleja muuttuvassa yhteiskunnassa. Asiantuntijuus muodostuu 1) musiikillisesta, musiikkipedagogisesta ja taiteellisesta osaamisesta, 2) teoreettisesta, käsitteellisestä ja faktuaalisesta tiedosta, 3) käytännöllisestä tai kokemuksellisesta tiedosta, 4) toiminnan säätelyä koskevasta tiedosta tai itsesäätelytiedosta 5) sosiokulttuurisesta tiedosta.

Lähde: Yhteisömuusikot tulevat. YLE 1 Aamu-tv 16.4.2018.

Yhteisötaide

Yhteisötaiteen käsitteellä voidaan viitata monenlaiseen vuorovaikutteiseen taiteeseen, jonka materiaalina, välineenä tai toimintakenttänä ovat ihmisten väliset suhteet. Yhteisötaideprojekteissa taiteilijat tekevät taidetta ei-taiteilijoista koostuvien ryhmien kanssa erilaisissa ympäristöissä, usein perinteisesti taiteelle rajattujen tilojen ja näyttelypaikkojen ulkopuolella. Taidetta tehdään ryhmän tai yhteisön kanssa, heidän ehdoillaan ja heitä varten. Yhteistyön osapuolet usein haluavat työskentelyllään kiinnittää huomiota ja käydä keskustelua jostakin tärkeänä pitämästään aiheesta. Taiteen tekemisen prosessiin liittyy tässä mielessä usein poliittinen ulottuvuus. Yhteisötaiteen lähikäsitteitä ovat mm. uusi julkinen taide, sosiaalisesti sitoutunut taide, poliittinen taide ja aktivistitaide.

Lähteet:

Kantonen, L. (2005). Teltta: kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 54. Like, Helsinki.

Kantonen, L. (2010). Yhteisötaiteen estetiikkaa ja menetelmiä. Teoksessa: Kantonen, L. (toim.) Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua. Keskustelevaa kirjoitusta paikkasidonnaisesta taiteesta. Kuvataideakatemia. Helsinki. s. 74-84.

Karttunen, S. (2017). Laajentuva taiteilijuus – yhteisötaiteilijoiden toiminta ja identiteetti hybridisaatio-käsitteen valossa. TAHITI 1/2017.

Yleisötyö

Yleisötyöhön liittyvät hankkeet ja toiminta ovat tunnusomaisia erityisesti taide- ja kulttuurilaitoksille. Yleisötyöllä tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on syventää taidekokemusta, lisätä osallisuutta ja vuorovaikutuksellisuutta taiteen kokemisessa ja tekemisessä. Taiteeseen ja kulttuuriin osallistumista pyritään edistämään toiminnalla, jossa huomio kiinnitetään taidelaitosten vakiintuneiden toimintamuotojen ulottumattomissa oleviin ryhmiin. Yleisötyötä voidaan edistää muun muassa kehittämällä toiminnan asiakaslähtöisyyttä ja erilaisia palveluja sekä jalkautumalla ulos toimijan seinien sisältä. Yleisötyössä on usein myös taide- ja kulttuurikasvatuksen elementtejä.

Päivitetty 26.6.2023